Lintuharrastaja tuo luontotietoutta lapsiperheille
Kun malttaa mielensä ja pitää katseen valppaana, voi odotuksesta seurata palkinto. Piilokojun kätköistä saattaa nähdä uivelon lepäämässä tai vaikkapa heinätavin. Kärsivällisyys saattaa tuoda silmien eteen tukka- ja lapasotkia. Keväällä bongari palkitaan haukoilla ja kiljukotkilla, jotka lentävät yli.
Antero Nyström on oppinut kärsivällisyyden taitoa istuessaan tuntikausia kamera ja kiikarit kädessä. Hän odottaa. Ja odottaa. Viimein näkökenttään ilmestyy valkotäpläsinirinta tai valkopäätiainen. Jos onni on myötä, saattaa nähdä tiibetinhanhen tai heinä-elokuussa suosirrejä, naaraskuoveja ja kapustarintoja. Silloin hymyilyttää.
Lapsena Nyström seurasi lentokoneita ja laskuvarjohyppääjiä. Katse jäi taivaalle, mutta siirtyi myöhemmin lintuihin. Nyt hän on harrastanut lintuja jo kauan, ja kuvannut niitä muutaman vuoden.
Välillä Nyström ajaa ystävänsä kanssa lintujen perässä pitkiäkin matkoja. Jos lintu on kameraa nopeampi, se jää kaihertamaan mieltä.
“Etenkin tiirat ja mustatiirat ovat nopeita lentämään, niissä epäonnistuu usein. Sinipyrstö jäi harmittamaan, kun kamera ei tarkentanut kunnolla. Tuli suttuinen kuva.”
Palkitseva vapaaehtoisuus
Lintuharrastuksen lisäksi Nyström on innostunut erilaisesta vapaaehtoistoiminnasta. Tutuksi ovat tulleet niin vapaapalokunta kuin vapaaehtoistyö kirkossa. Eräänä päivänä ystävä houkutteli mukaan SOS-Lapsikylän Lähellä-hankkeen Mummun ja vaarin tuvalle. Tuvilla vapaaehtoiset mummut ja vaarit viettävät viikoittain aikaa lasten ja perheiden kanssa.
Omaa perhettä Nyströmillä ei ole, joten toiminta toi kaivatun yhteyden lapsiperheiden arkeen.
On tärkeää tuoda luontotietoutta lapsille ja perheille.
“Lasten kanssa on kiva jutella kaikenlaista. Viime vuonna tehtiin joulukortteja.”
Oma luontoharrastus on tullut sujuvasti osaksi myös Mummun ja vaarin tupien toimintaa. Perheille on järjestetty muun muassa luontoaiheisia kuva-arvoituksia ja luontorasteja.
Vapaaehtoisena toimimisesta Nyströmillä on vain hyvää sanottavaa. Sitoutuneisuutta se tosin vaatii.
“Kyllä mä suosittelisin, jos aikaa vaan riittää. Siinä vaaditaan sitä, että ehtii ja on valmis lähtemään.”
Mummun ja vaarin tupien toimintaa Nyström kehaisee tiiviistä yhteydenpidosta. Hän kertoo odottavansa jo innolla tulevia luontorasteja. Samaa mieltä ovat perheet, mistä mies on mielissään.
“On tärkeää tuoda luontotietoutta lapsille ja perheille.”
Haaveena valokuvanäyttely
Tulevalta Nyström odottaa sitä, että pääsisi taas Mummun ja vaarin tuville ja näkisi perheet pitkästä aikaa. Sitten hän toivoo terveyttä ja tietenkin uusia lintuja kameran etsimeen.
“Haluaisin bongata vielä sitruunavästäräkin. Se pitäisi vielä tänä kesänä nähdä.”
Yksi haave on omista kuvista koostuva valokuvanäyttely.
Useimmiten Nyström ajaa lintujen perässä Viikkiin.
“Se on välillä niin suosittu paikka, että välillä siellä on sellainen suuri kansanvaellus.”
Eikä ihme: Viikistä löytyy 300 eri lintulajia, lampaita, pässejä ja kyyttöjä. Välillä jossain vilahtaa kettu tai metsäkauris. Ja tietenkin ne 140 000 ihmistä.
Viime kesänä Nyström seurasi Viikissä mielenkiinnolla merikotkaa, joka pesi siellä ensimmäistä kertaa. Hän toivoo ihmisten osaavan kunnioittaa herkkiä lajeja.
“Tänä kesänä merikotka ei pesinyt, koska ihmiset häiritsivät niitä keväällä hiihtelemällä liian lähellä.”
Nyströmin havaintojen mukaan lintujen määrä on vähentynyt. Usein heinä- ja elokuun aikana Viikissä levähtävät monet lintulajit. Viime aikoina on ollut hiljaista.
Toisinaan linnut tulevat lähelle. Jos kuuntelee tarkasti, saattaa taloyhtiön pihassa kuulla hernekertun laulun.
Joskus linnut yllättävät, ja tulevat esiin vasta, kun on jo lähdössä pois. Silloin pään yli saattaa suhahtaa punavarpunen. Ja jos lintuja ei näy, löytyy luonnosta paljon muutakin kuvattavaa. Kirkkaana yönä Nyström saattaa nostaa kameran kohti taivasta ja kuvata kuuta.
Teksti: Suvi Pärnänen
Kuvat: Päivi Pirhonen / Kuulu ja Antero Nyström