Koulukiusaaminen ja arki erityislapsen äitinä ovat tehneet Belindasta sitkeän leijonaemon: ”Mikään ei ole mahdotonta”
Kolmilapsisessa perheessä ei arki käy tylsäksi. Vantaalaisen Salon perheen vilkkaat kuusi-, kolme- ja kaksivuotiaat pojat pitävät siitä huolen.
Vaikka lapsiperhearki myös kuormittaa, kertoo perheen äiti Belinda Salo perhe-elämän olevan hänelle kaikkein suurin voimavara. Perheen isä tekee töitä huoltomiehenä ja äiti Belinda opiskelee lähihoitajaksi.
“Vanhin poika on erityislapsi, hänellä on monimuotoinen kehityshäiriö. Myös keskimmäinen on käynyt läpi kaikki samat rumbat, puhe- ja toimintaterapiat. Hän on melkein puhumaton.”
Kotona viestinnän apuna käytetään tukiviittomia ja kuvia.
“Asuntomme on täynnä kuvia. Jos poika ei osaa sanoa, mitä haluaa iltapalaksi, hän voi näyttää.”
Suurin voimavara on oma perhe.
Belindan mukaan perhe on saanut tukea ja apua nopeasti. Kun äiti toi poikien haasteet esiin neuvolassa, otettiin asia heti vakavasti.
Perhe sai avukseen kaupungin lastenhoitajan ja perhetyöntekijän. Kun kyseessä ovat lapset, pitää Belinda erityisen tärkeänä sitä, että vaikeuksiin puututaan hyvissä ajoin, ennen kuin tilanne pahenee.
Vaikka arki sujuu, vie sen kiireisyys myös veronsa.
“Tuntuu rankalta. Tämä kaikki on viivästyttänyt omia opintojani.”
Tärkeä tupa
Yksi perheen tukipilareista on SOS-Lapsikylän ylläpitämä Mummun ja vaarin tupa, jossa he käyvät viikoittain. Tupa on hengähdystauko arjesta, sillä siellä vapaaehtoiset mummot ja vaarit pitävät seuraa lapsille lukien ja leikkien. Samalla vanhemmat saavat jutella ja kahvitella toisten vanhempien kanssa.
“Mummut ja vaarit ovat aivan ihania. Olemme aina tervetulleita. Lapsille on siellä kavereita ja juttuseuraa. Ja meille samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Saamme neuvoja puolin ja toisin.”
Belinda naurahtaa ja sanoo, että plussaa on myös tuvan ilmainen ruoka.
“Silloin ei tarvitse tehdä pojille päivällistä. Se auttaa arjessa paljon.”
Muuri murtuu
Arjen sujumista auttaa myös Belindan omaksuma asenne. Hän on ollut itse aktiivinen vaatimaan apua pojilleen ja kysynyt aina heidän kuulumisiaan päiväkodista.
Sitkeys ja selviytymisen taito eivät kuitenkaan ole tulleet Belindalle ilmaiseksi.
“Minua on kiusattu koko elämäni ala-asteelta töihin asti.”
Kiusaaminen jätti jälkensä. Belinda kertoo, että on kuin hänen ja maailman välissä olisi ollut muuri.
“Vasta esikoiseni syntymän jälkeen todellinen minä alkoi tulla esiin ja muuri pikkuhiljaa laskeutua.”
Mikään asia ei ole mahdoton.
Pahimman yli auttoi perhe ja erityisesti Belindan aviomies. Yhtä on pidetty kahdeksan vuotta, joista viisi naimisissa.
“Hän on hyvä kuuntelemaan ja hyvä lasten kanssa. Mies jaksaa touhuta heidän kanssaan, vaikka olisi rankkoja päiviä duunissa.”
Tukena ovat myös vanhemmat, isovanhemmat ja Belindan veljet. He auttavat esimerkiksi viemällä poikia futistreeneihin ja ottamalla heidät välillä yökylään.
Kaikesta selviää
Vaikeudet ovat opettaneet Belindalle sen, että kaikesta selviää.
“Mikään asia ei ole mahdoton, vaikka se tuntuisi siltä. Ensimmäinen askel on, että pyytää apua. Ilman sitä en olisi itse selvinnyt.”
Belinda haaveilee siitä, että lapset pärjäisivät elämässä puheongelmista huolimatta. Hän haaveilee omakotitalosta ja työstä lastensairaalassa. Työelämään palaamisesta ja ihan tavallisesta arjesta.
Juuri nyt parasta ovat yhdessä tehdyt metsäretket. Se, kun pöydälle levitetään pelilauta ja nappulat tai kun kaikki käpertyvät samalle sohvalle katsomaan elokuvaa. Parasta on oma perhe.
Teksti: Suvi Pärnänen
Kuvat: Kim Kauppinen / Kuulu