Oma paikka löytyi sittenkin
Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää yhteisöä, joka ottaa avosylin vastaan. Tarmo Forsström on 68-vuotias eläkeläinen, joka koki kauan, että elämä koetteli häntä enemmän kuin olisi tarpeen. Ystävien kuolemat, työttömyys ja avioero olivat jääneet painamaan mieltä.
“Elämässäni on ollut paljon katkeruutta.”
Tarmo syntyi Ulvilassa, josta muutti vuonna 1976 Poriin. Ammattikoulussa Tarmo opiskeli maalaus- ja rakennusalaa. Nelikymppisenä vakityö loppui, ja eteen tuli sen jälkeen pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä.
“Tuli jatkuvasti uusia koulutuksia. Se rikkoi loppuelämäni ja vaikutti tuloihin. Oli talo ja kovat menot, mutta pienentyneet tulot.”
Erityisesti erilaiset koulutukset Tarmo kokee turhauttaviksi ja jopa nöyryyttäviksi.
“Kun on nähnyt työelämää 30 vuotta, ei minua tarvitsisi enää kouluttaa. Sekin raha olisi voitu käyttää muuhun.”
Hän kokee myös tehneensä paljon ilmaista työtä, jossa lopulta joku muu käärii voitot.
Mies on huolissaan siitä, että nykyinen työelämä tarjoilee nuorille samaa: loputtomia pätkätöitä, samoja koulutuksia uudelleen ja uudelleen, sekä kokemuksen siitä, ettei milloinkaan ole riittävän hyvä ja osaava.
Surua Tarmo kokee siitä, että oma tytär on tällä hetkellä ilman työtä. Onnea tuottaa se, että tytär on saanut koulutuksen ja se, että tyttärenpojalla on kaikki hyvin.
“Äitini opetti minulle iltarukouksen, kun olin alle kouluikäinen. Rukoilen yhä joka ilta, se on elämässäni suuri helpotus. Olen aina toivonut lapselleni, perheelleni ja läheisilleni kaikkea hyvää.”
Nyt Tarmo on eläkkeellä. Liikunta on tärkeä osa miehen päiviä. Aamuisin hän kävelee viiden kilometrin lenkin. Nuorempana hän saattoi pyöräillä pitkiä matkoja, anoppilaan ja takaisin matkaa taittui liki 60 kilometriä.
“Elämä muuttuu erilaiseksi mitä vanhemmaksi tulee”, hän sanoo.
“Ei se ole sellaista kuin nuorempana, riehakasta. On enemmän elämän ajattelemista.”
Uusi suunta
Vuosi sitten Tarmon elämään tuli kuitenkin jotain, joka käänsi suunnan pois pelkästä elämän ajattelusta. Nyt hän osallistuu Yhteisen keittiön toimintaan Yhteisötalo Otavassa viidesti viikossa.
Olen saanut paljon uusia ystäviä.
Ohjelmaan kuuluu yhdessä kokkaamista, pelaamista, jumppaa ja karaokea. Joka maanantai on sauna. Yhteinen keittiö järjestää myös ruokajakelua ja toimintaa on kaikenikäisille. Nyt jokainen päivä on erilainen.
Tarmo kokee arvokkaaksi sen, että on lopultakin löytänyt yhteisön, jossa hän viihtyy aidosti. Elämään on tullut iloa.
“Tämä on muuttanut elämääni aika tavalla. Meillä on hyvä porukka ja hyvä henki. Väki on avuliasta. Olen saanut paljon uusia ystäviä.”
Moni Tarmon ystävistä suhtautuu miehen uuteen harrastukseen varovaisen uteliaasti.
“Kyllä moni kyselee, että missä sä käyt. Olen monelle ystävälleni sanonut, että tulisi, mutta ei ne tule. Vaikka on ilmaiset saunat ja kahvit. Moni ei lähde kotoa.”
Mutta onneksi Tarmo on lähtenyt. Kodin seinien ulkopuolelta aukesi maailma, joka olikin täynnä hyviä ihmisiä.
“Tämä on hieno paikka. Olen oikein iloinen, että minut on neuvottu tänne.”
Mikä on hänelle tärkeää juuri nyt?
“Tämä elämäni. Se, että pystyisin terveenä ja että olisin velaton.”
Tarmon puheissa läikehtii optimismi. Vaikeuksista huolimatta hän ei halua jäädä niihin kiinni.
Rakkaus on ainoa haaveeni. Oikein kunnon rakkaus.
“Haluan kertoa tulevaisuudesta. En halua kertoa murheistani.”
Juuri nyt hienoa on se, että liikkeelle pääsee vielä hyvin. Ja naisten Superpesis.
Olokissaksi ei ainakaan
Elämässä on vielä yksi suuri haave. Se on sellainen, joka saa Tarmon äänen pehmenemään.
“Rakkaus on ainoa haaveeni. Oikein kunnon rakkaus.”
Ettei elämä olisi pelkkää oloneuvoksena olemista, vaan myös syviä tunteita. Eron jälkeen elämään ei ole vielä tullut uutta rakkautta.
Tarmo puhuu ystävästään, jolla oli elämässään näennäisesti kaikki: autot, talot ja huvilat. Mutta kun terveys menee, menee lopulta kaikki.
Tarmo on tyytyväinen, että liikkuminen sujuu häneltä vielä hyvin. Ja etteivät alkoholi ja tupakka vie miestä.
“Onneksi en ajautunut hunningolle, vaikka lähdössä olin.”
Mutta terveyskään ei riitä, jos yksi puuttuu.
“Rakkauden tunne. Olen sanonut, että kun se loppuu, ei elämässä ole enää mitään. Mulla vielä sytytyslanka palaa.”
Teksti: Suvi Pärnänen
Kuvat: Kim Kauppinen / Kuulu