Joonas Berghäll: “Äiti opetti kaiken tasa-arvosta ja välittämisestä”
Puhutaan hetki Teposta (nimi muutettu). Teppo elää pienellä suomalaisella paikkakunnalla, sellaisella, joka voisi aivan hyvin sijaita pohjoisessa, idässä, etelässä tai lännessä. Teppo on ajautunut porukoihin, joissa ajatellaan, että vain tietynlaisilla ja tietynvärisillä ihmisillä on oikeus olla ja elää täällä.
Tepolla ei ole töitä, mutta sitten koittaa päivä, kun hänellä on. Tulee myös naisystävä, ja tämä kaikki uusi johtaa siihen, että Teppo haluaa irtautua tuosta rasistisesta kööristä.
Ohjaaja Joonas Berghäll tuntee nämä Tepot. Heitä on paljon. Kuvausreissuillaan hän on kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja nähnyt, kuinka maa makaa.
“On tämä aika rasistinen maa tämä Suomi. Monet sanat ja sanamuodot ovat suoraan 70-luvulta.”
Berghällin mukaan syyttävä sormi tulisi kohdistaa yhteiskuntaan, joka ei ota huomioon syrjäytyneitä nuoria miehiä.
“Mun äitini taisteli näitä juttuja vastaan. 40 vuotta on mennyt ja tyypit käyttää samaa kieltä edelleen.”
Sain olla se poika, joka halusin olla.
Kun Joonas oli lapsi, hän sai leikkiä millä halusi: pikkuautoilla ja vaaleanpunaisilla poneilla. Lääkärinä työskennellyt äiti oli moderni ja ajatusmaailmaltaan humaani.
“Olin varmaan ainoa poika, jolla oli Mutru-nukke. Minulle ostettiin My Little Pony Ekamarketista ja sain myös riehua kirveen ja sahan kanssa liiterissä. Sain olla se poika, joka halusin olla.”
Palo muuttaa maailmaa on tullut jo äidinmaidosta. Vaikuttamisen tie ei ole helppo, ja Joonaksen äiti tiesi sen.
“Äiti ei olisi halunnut minusta tämmöistä. Hän sanoi, että oikeudenmukaisuuden puolesta pitää taistella. Jos jotain pienempää kohdellaan paskasti, se saa toimimaan.”
Ulos laatikoista
Omaksi vaikuttamisen välineeksi muodostui elokuva. Berghäll on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut useita palkittuja elokuvia, dokumentteja ja musiikkivideoita. Alalle hän väittää ajautuneensa ja lopulta rakastuneensa.
Berghäll tunnetaan poikien ja miesten oikeuksien puolestapuhujana. Aihetta käsitellään esimerkiksi dokumenttielokuvissa Miesten vuoro sekä Miehiä ja poikia.
Jos Berghällin kuitenkin typistää pelkäksi miesasiamieheksi, menee metsään. Hänen työnsä kantava voima on kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo. Tätä työtä hän edistää esimerkiksi Meri-Lapin SETA ry:n hallituksessa.
“Mulle bokseja on yhtä monta kuin on sateenkaaren eri värejä.”
Berghäll myöntää, että puhuessaan miesten asemasta hän ei ole valinnut sitä kaikkein helpointa tietä.
“Kritiikki on ihan helvetillistä. En suosittele ketään ajamaan poikien ja miesten asiaa.”
Tehtävää silti riittää. Asevelvollisuus, heikko koulumenestys ja terveysongelmat ovat asioita, joiden eteen Berghällin mukaan on jaksettava taistella, soraäänistä välittämättä.
Miesten tasa-arvo on kivikaudelta.
“Muutettavaa olisi paljon, ja peruskoululla olisi tässä iso tehtävä. Koulusysteemi ei tällä hetkellä toimi pojille. Olen soittanut jopa opetus- ja kulttuuriministeriöön, mutta mitään ei ole tehty.”
Erityisesti armeijan epätasa-arvoisuus jaksaa ihmetyttää häntä. Syö hotkien, syö 3600 kaloria päivässä, älä näytä tunteita, äläkä missään nimessä jää sairaslomalle. Berghäll kuvaa armeijaa aivopesuksi, joka vaikuttaa miesten koko loppuelämään.
“Miesten tasa-arvo on kivikaudelta. On vuosi 2021 ja pistämme miehiä vankilaan.”
Poikien ja miesten ongelmat ovat tulleet henkilökohtaisesti tutuiksi myös Berghällille itselleen. Miehiä ja poikia -dokumentissa hän astuu itse kameran eteen ja kertoo vakavista terveysongelmistaan. Myös se, kuinka kirjoittaminen on pojille tyttöjä vaikeampaa, on totta myös hänen kohdallaan. Ehkäpä juuri siksi kuva tuntuu omimmalta ilmaisumuodolta.
”Olen täydellinen esimerkki oppimisvaikeuksista, tarina löytyy kuitenkin pääkopasta.”
Dokumenttielokuvat nauttivat juuri nyt suurta suosiota. Tämä ei Berghällin mukaan näy kuitenkaan millään lailla rahoituksessa.
“On helpompaa ajaa Porvoon motarilla vastaantulevaa rekkaa päin kuin alkaa dokkarialalle. Alan talous on täysin vastoin mitään ihmisoikeuksia.”
Berghällin mukaan fiktiopuoleen verrattuna dokumenttialan euro on 20 senttiä.
“Alalla on vaikea selviytyä, eikä tätä kukaan kertonut etukäteen. Tästä ovat kaikki valittaneet, mutta mikään ei muutu.”
Täytyy uskaltaa puuttua
Vaikuttaminen on välillä vaikeaa, mutta uskaltajia tarvitaan.
“Suosittelen kaikille sitä. Kuitenkin, jos on, kuten minulla, vain yksi lohko, tarvitsee paksun nahan. Suomi tarvitsee paljon ihmisiä, jotka haluavat sanoa rohkeasti. Sanominen ja puuttuminen on tarpeellista.”
Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan ole este rohkeudelle ja uuden oppimiselle. Nyt Berghäll on ottanut haltuun uuden välineen, kirjan. Äitienpäivänä 2022 häneltä ilmestyy ensimmäinen romaani.
“Kirja on yksinhuoltajaäidin ja pojan tarina. Se on tarina vahvasta, valtavasta rakkaudesta ja välittämisestä toista kohtaan. Siitä, mitä äiti opetti tasa-arvosta ja välittämisestä.”
Kirjan nimi on Vaaleanpunainen kirje.
Tekeillä on myös uusi elokuva, mutta siitä ei vielä voi hiiskua. Sen tekeminen on pitänyt miehen kiireisenä ja vienyt reissuille ympäri Euroopan.
Mutta kun Joonas palaa Suomeen, kaartaa autollaan jälleen yhteen suomalaiseen pikkukaupunkiin ja kohtaa Tepon (nimi muutettu) ystävineen, mitä hän tekee?
“Annan heidän olla juuri sellaisia kuin he ovat. Usein ainoa asia, mitä he tarvitsevat, on työtä ja rakkautta.”
Kohtaaminen vaatii herkkyyttä, niin elämässä kuin dokumenttien teossakin.
Teksti: Suvi Pärnänen
Kuvat: Päivi Pirhonen / Kuulu
Arvokas esittelee Edes jotain -kampanjan aikana erilaisia tapoja muuttaa maailmaa. Muistutamme, että jokainen meistä on vaikuttaja. Kysymme myös eri alojen ihmisiltä siitä, miten heistä tuli vaikuttajia. Tämä on yksi noista tarinoista.