“Minut nähtiin viimein kokonaisena”
Tämä on selviytymistarina. Kertomus siitä, kuinka sankari kohtaa vaikeuksia, yhä suurempia ja suurempia, ja lopussa kova työ palkitaan.
Tässä tarinassa ei kuitenkaan ole loppua. Siis sellaista, jossa eletään onnellisena elämän loppuun asti. Sillä toisin kuten saduissa, oikeassa elämässä täytyy vain uskoa siihen, että myös tänään on se päivä, joka päättyy hyvin.
Tämän tarinan päähenkilöllä on kuitenkin ihmeellinen lahja, joka muuttaa noiden päivien suuntaa. Hän ei vain tiedä sitä vielä.
Aloitetaan alusta. Tarinan päähenkilö on nimeltään Miro. Se ei ole hänen oikea nimensä, sillä Miro pelkää menneisyytensä haamujen voivan vaikuttaa tulevaisuuden haaveisiin.
Miro on nyt 27-vuotias, ja on asunut suurimman osan elämästään Kuopiossa.
“Lapsuus oli vaikea. Vanhemmat erosivat, kun olin noin viisivuotias. Jäimme sisarusteni kanssa isän luokse asumaan.”
Miro kantaa vastuuta liian aikaisin. Teini-iässä hän alkaa oireilla. Tarinan konna astuu esiin. Tässä kertomuksessa vihollinen ei kuitenkaan tule ulkopuolelta, vaan päähenkilön sisältä.
Miro alkaa pelätä sosiaalisia tilanteita ja sairastuu paniikkihäiriöön. Kohtauksia tulee useita viikossa, joskus jopa päivässä. Miro masentuu.
Pohjalla
Vihollinen kiristää otettaan, päähenkilö on sen edessä voimaton. Miro alkaa käyttää huumavia lääkkeitä. Alkoholi turruttaa mukavasti. Humalassa hän uskaltaa puhua muille ilman pelkoja.
Yksi tarinan sankareista on Miron äiti. Hän jaksaa kuljettaa poikaansa hoitoon. 16-vuotiaana Miro pääsee nuorten psykiatriseen hoitoon, mutta ei osaa ottaa apua vastaan.
Miro tulee täysi-ikäiseksi ja kokeilee pian ensimmäistä kertaa kovia huumeita.
“Se jäi yhteen kertaan. Pari vuotta tästä oli paljon alkoholinkäyttöä ja pillerinsyöntiä. Hoidin niillä huonoa oloa.”
Parikymppisenä Miro kokeilee amfetamiinia ja jää koukkuun.
Vuonna 2012 hän muuttaa Jyväskylään. Päällä on jatkuvia lääkityksiä.
“Söin seitsemän vuotta lääkärin määräämiä bentsopohjaisia lääkkeitä.”
Kaiken tämän keskellä Miro on valmistunut hitsariksi ja käy töissä. Opintojen aikana elämä on parempaa. Alkoholinkäyttö vähenee, Miro käy terapiassa ja lääkitys on saatu kohdalleen.
Vuonna 2017 Miro muuttaa takaisin Kuopioon. Hän ei osaa aavistaa elämän luisuvan takaisin raiteiltaan.
Elämän täyttävät huumeet.
Kesällä Miro ottaa yliannostuksen ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Joulukuussa hän kävelee taas, mutta elämänilo on kadonnut.
Seuraavana vuonna edessä on hengityslamaannus ja uusi jakso teho-osastolla. Elämän täyttävät kipulääkkeet, huumeet ja rauhoittavat. Seurana ovat halvaantumisesta johtuvat kivut.
Vuonna 2018 Miro käyttää amfetamiinia joka päivä. Puolen vuoden kuluttua hän menettää asuntonsa ja alkaa yöpyä milloin kenenkin luona. Välillä kavereiden, välillä siskon tai äidin.
Miro tippuu pois kaikesta hoidosta. Hän ei saa lääkkeitä kipuun eikä mielialaongelmiin, ei myöskään terapiaa.
“Papereissani luki, ettei potilas ole motivoitunut tai halukas sitoutumaan.”
Uusi alku
Tässä vaiheessa tarina näyttää varsin synkältä. Usko alkaa loppua jopa päähenkilöltämme. Hän ei kuitenkaan vielä aavista, että käänne on aivan nurkan takana.
Koittaa vuosi 2019 ja elokuu. Kuopiossa on edellisenä vuonna aloittanut TuNe – Elämä vireeseen -hanke, joka auttaa juuri Miron kaltaisia ihmisiä.
Perheen myötävaikutuksella Miron ja hankkeen tiet kohtaavat. Hanke on suunnattu yli 30-vuotiaille, mutta ikärajoissa pyritään joustamaan, mikäli se nähdään tarpeelliseksi.
Tässä vaiheessa Miro on ilman asuntoa ja hoitoa. Hän käyttää huumeita päivittäin. Vähitellen Miro pääsee takaisin päihdehoitoon ja saa asunnon. Hankkeessa ei painosteta mihinkään, edes huumeiden käyttöä ei ole pakko lopettaa.
Päihdehoidon toteutumisessa on haasteensa ja perhe vaatii sinnikkäästi lääkäriaikaa, jotta Mirolle auttava hoitomuoto löytyisi. Siinä kestää puoli vuotta. Matkan varrelle osuu kaksi hoitajaa, jotka sanovat, etteivät pysty auttamaan. Mirolle ehdotetaan vain osastohoitoa.
“Ajatuskin oksetti. Siellä ihmiset vain tuijottivat seinää.”
Miro kokee, että parhaiten tehosi hoito, jossa hän sai auttaa itse itseään.
“Mutta avovieroitus puuttui kokonaan.”
Huhtikuussa 2020 Miro pääsee kuiville.
Aloin ajatella itseäni.
Kun tulee huonoja päiviä, Miro ei kuule enää olevansa luuseri. Kaikesta aletaan puhua suoraan. Erityisesti tunteista.
TuNessa ihminen nähdään kokonaisena. Valmista kaavaa ei ole, mutta yksi asia on varma: työ tehdään ihmistä arvostaen.
Luottamuksella on valtava voima, sen saa myös Miro huomata.
“Aloin ajatella itseäni ja sitä, haluanko jatkaa tätä elämää. Lähipiirini on jaksanut uskoa ja tsempata, vaikka olen kuinka rymynnyt.”
Narkomaanin leima
Kun taustalla on runsasta päihteiden käyttöä, saa otsaansa leiman. Miro kokee, ettei ole muiden ihmisten kanssa samalla viivalla menneisyytensä takia.
Esimerkiksi terveydenhuollossa se näkyy niin, ettei Miro saa lääkkeitä fyysisiin vaivoihinsa, koska on kuntoutuva narkomaani.
Tämä johtaa Miron mukaan helposti siihen, että ihminen jää katukaupan varaan.
Mikään ei ole mennyt helposti.
Myös asunnon saaminen on vaikeaa maksuhäiriömerkintöjen takia.
Miro kertoo kohdanneensa viranomaisten taholta paljon moralisointia. Mikään ei ole mennyt helposti.
“Se ei ole ihmisarvoista kohtelua.”
TuNessa ei tunneta käsitettä normaali ihminen. Miroa ei yritetä mahduttaa muottiin. Tavoitteena ei ole normien mukainen kahdeksasta neljään -ihminen, vaan itsenäinen ja hyvältä tuntuva elämä.
Siitä huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi, Miro alkaa haaveilla rutiineista. Että olisi työ sosiaali- ja terveysalalla. Että olisi perhe, jonka voisi itse elättää. Ja elämä, josta voisi sanoa: tavallinen.
“Sellainen yhteiskunnan normien mukainen.”
Syksyllä 2020 Miro aloittaa työkokeilun. Hän on edelleen ilman päihteitä.
Lahja paljastuu
Kuinka ihmeessä tässä näin kävi? Tarinan käänne ei syntynytkään taistelusta. Sen hirviö ei löytynytkään ulkopuolelta, vaan päähenkilön sisältä. Sitä ei voitettu, se kesytettiin.
Tässä tarinassa sankareita on useita ja niistä suurin on päähenkilö itse. Supervoimanaan sinnikkyys ja oma tahto.
Se sama kapinallisuus, joka ennen tuhosi kaiken, paljastui lopulta sisuksi. Se on lahja, jonka voimalla voi muuttaa maailmaa.
Tarinan lopusta ei vielä tiedä, mutta tämän päivän loppu on onnellinen. Ja juuri nyt se riittää.
Teksti: Suvi Pärnänen
Kuvat: Kim Kauppinen / Kuulu
Haastateltavan nimi on muutettu.