Kuva: La-Rel Easter / Unsplash

Rohkeus ylittää erilaiset raja-aidat

Arvokas, eriarvoisuus

”Äiti, tietääkö Paleontosaurus olevansa olemassa, kun sillä on niin pienet aivot?”, kysyi pieni poikani illallispöydässä.

”Tietääkö se, että olen minä ja on muut?”

Pohtiessani vielä samana iltana dinosaurusten mielen maisemaa ja mahdollista olemassaolon kriisiä, päädyin miettimään omaa työtäni järjestösektorilla ja juuri päättynyttä yhteiskehittämisen prosessiamme.

Tiedostamme kyllä oman toimintamme ja sen rajat sekä tunnistamme muut toimijat. Silti meiltä puuttuu vielä systeemitason ymmärrys eriarvoisuuden vähentämisestä. Ymmärrys siitä, minkälaista muutosta olemassa olevilla eri toimijoiden ja sektoreiden yhteenlasketulla resursseilla saadaan kokonaisuudessa aikaan.

Yhteistyöstä yhteiseen työhön

Arvokas-ohjelman 26 hanketta on kerääntynyt viimeisen puolen ajan säännöllisesti yhteen rakentamaan yhteistä ymmärrystä järjestöjen roolista ja mahdollisuuksista eriarvoisuuden ehkäisemiseksi sekä kuvausta eriarvoisuuden ehkäisemisen edellyttämästä yhteisestä työstä.

Päädyimme siihen, että toiminnan tuloksellisuuden näkökulmasta on tärkeää vahvistaa edelleen työn ihmislähtöisyyttä. Matalan kynnyksen tuen mahdollistaminen, yksilöiden voimaantumisen tukeminen ja toimintojen saavutettavuuden varmistaminen ovat tässä avainasemassa.

Tämän lisäksi välittämisen kulttuuria tulee vahvistaa niin, että eriarvoisuuden ehkäisystä käydään aktiivista avointa keskustelua ja yhteisöllisyyden rakentumista tuetaan entistä vahvemmin. Tässä onnistumisen edellytyksiksi nähtiin päätöksenteon tukeminen ja toiminta- ja elinympäristön muutosten ymmärtäminen.

Nopea reagointi muuttuviin tilanteisiin ja kokeilujen toteuttaminen tukevat päätöksentekoa. Tästä hyvänä esimerkkinä nyt meneillään oleva koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne, johon järjestökenttä on reagoinut uskomattoman nopealla muuntautumiskyvyllä.

Vaikka kasvokkaisia kohtaamisia on jouduttu vahvasti rajaamaan, ovat toimijat pystyneet kehittämään erilaisia kohtaamismuotoja digitaalisilla palveluilla ja esimerkiksi perinteisillä puhelinringeillä. Näin myös päätöksiä toimintojen tilapäiseksi sulkemiseksi fyysisiltä kohtaamisilta on ollut helpompi tehdä.

Toiminta- ja elinympäristön muutosten ymmärtäminen onkin yhteiskunnallisesti eriarvoisuuden ehkäisyn yksi onnistumisen edellytys. Järjestöille kerääntyy arjen työn kautta paljon ymmärrystä alueellisesta eriarvoisuudesta, ympäristön muutoksista ja toimintakulttuureista. Näiden tietojen kokoaminen yhteen vahvistaa ymmärrystämme toimista, joita järjestösektorilta ja laajemmin yhteiskunnassa tarvitaan eriarvoisuuden ehkäisemiseksi.

Järjestöjen kyvykkyydet paremmin käyttöön

Tunnistimme muutamia järjestöjen erityispiirteitä eriarvoisuuden ehkäisyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Näitä ovat kyky kohdata, kuulla ja ymmärtää ihmisten ja yhteisöjen arkea, kyky reagoida, kokeilla ja mahdollistaa uusien ratkaisujen löytyminen ja kyky hyödyntää laaja-alaista ja sitoutunutta osaajaresurssia.

Päädyimme siihen, että eriarvoisuuden ehkäisyssä yhteisen työn uudet mahdollisuudet löytyvät asiantuntija- ja kokemustiedon hyödyntämisestä, yhteisen työn vahvistamisesta ja yhteisestä viestinnästä. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisten kokeilujen ja asiantuntija- sekä kokemustiedon viemistä eteenpäin johtotehtävissä oleville sekä päättäjille.

Asiantuntija- ja kokemustiedolla vaikuttamisen lisäksi katsetta on hyvä kääntää yhteiseen tekemiseen ja yhteistyöhön. Koska monet toimijat ovat samojen rahoituslähteiden varassa, kääntyy tämä välillä keskinäiseksi kilpailuksi yhteisen tekemisen sisään.

Jatkossa on hyvä kääntää katse vielä vahvemmin yhteisiin hyötyihin: yhteisten palveluketjujen, asiakasohjeuksen ja yhteisrahoitusten rakentamiseen. Tiedolla vaikuttaminen ja yhteistyön rakentaminen tarvitsevat tuekseen vahvaa yhteistä viestintää sekä yhdessä todennettuja vaikutuksia ja vaikuttavuutta.

Mitä yhteiskehittämisestä jäi käteen?

Yhteiskehittämisen prosessi pakotti meidät eri toimijat lähestymään eriarvoisuuden ehkäisyä yhteiskunnallisena ilmiönä ja samalla pohtimaan, mitä yhteisen tekemisen mahdollisuuksia meillä on ja mitä voisimme tehdä yhdessä paremmin. Työskentelimme erityisesti Arvokas-ohjelman ja järjestötoimijoiden näkökulmasta. Lopputulos olisi varmasti muodostunut hyvin erinäköiseksi, jos olisimme työskennelleet laajemmin sektorirajat ylittävästi.

Eriarvoisuuden ehkäisyn yhteisen työn mahdollisuuksia näyttäisi olevan helpointa tunnistaa sellaisessa tekemisessä, joka ei suoraan ole minkään yksittäisen toimijan ydintehtävää. Tällöin päästään työskentelemään tarvelähtöisesti eikä yhteinen työ kilpaile toimijoiden omien ydintehtävien kanssa, aiheuta kilpailua rahoituksesta. Tällöin yhteinen työ mahdollistaa vaikuttavuuden laajentamisen eikä kukaan pysty toteuttamaan vastaavaa työtä yksin.

Järjestötoiminnan logiikka eroaa palvelutoiminnasta ja kuntien perustoiminnasta. Järjestöillä on hyvä tuntuma ihmisten arjen hyvinvointiin ja kipukohtiin. Silti joudumme varomaan sitä, ettei järjestötoiminnan ainutlaatuisuuden ja erilaisuuden korostaminen muodostu yhteisen työn hidasteeksi. Kun puhumme eriarvoisuuden ehkäisystä Suomessa, tarvitsemme mukaan kaikkia.

Ehkä kaikista tärkein huomio on kuitenkin se, että tavoitteellista yhteistä työtä tulee johtaa. Toimijoiden yhteen tuominen esimerkiksi erilaisten verkostojen tai ohjelmien kautta ei riitä. Tarvitaan yhteisiä tavoitteita ja niihin suunnattua yhteistä tekemistä. Tarvitaan vaikutusten arvioinnin rakenteita ja yhteisvaikutusten todentamista.


Tämä blogi on osa Särkelä-Kukon blogikirjoitussarjaa, jossa hän avaa Setlementtiliiton niin sanottuja rohkeusteesejä. Nämä teesit olivat osa Setlementtiliiton strategiaa 2015–2018 ja näkyvät edelleen setlementtityön arjessa. Sarjan edellinen osa täällä.

Mona Särkelä-Kukko

Olen Setlementtiliiton järjestöjohtaja, intohimoinen kansalaistoiminnan puolestapuhuja, yhteiskuntapoliitikko ja osallisuustutkija. Nautin uusien taitojen oppimisesta, pienistä tahmeista sormenjäljistä ikkunoissa ja hyvistä keskusteluista pastalautasen äärellä.