Sitten tuli korona

Arvokas, eriarvoisuus, hyvinvointi, järjestötyö

Koronakriisin sosiaalisista vaikutuksista

Olemme eläneet nyt reilun vuoden uudenlaisessa, koronakriisin muokkaamassa maailmassa. Kriisi on vaikuttanut taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti sekä ihmisten tulevaisuudenuskoon. Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä, psyykkisiä ongelmia, rahahuolia ja velkaantumista, eristäytymistä, sosiaalisten tilanteiden ja sairastumisen pelkoa.

Monen meidän sekä fyysinen että psyykkinen vointi on kärsinyt koronan vuoksi ja osa on passivoitunut koteihinsa joko vapaaehtoisesti tai pakosta. Kun seuraa keskustelua eri medioissa, ei voi välttyä siltä ajatukselta, että eristäytyneisyys ja yksinäisyys on koskettanut meitä kaikkia jollain lailla. Tutut sosiaaliset suhteet ja arjen tekemisen tavat ovat jollain tavalla muuttaneet muotoaan kriisin aikana.

Kriisi on pakottanut meidät käymään myös arvokeskustelua siitä, ketä ja miten yhteiskunnan tulisi suojella ja millaisia suosituksia tai pakkokeinoja meillä on käytössämme normien ja lakien sallimissa rajoissa. Esimerkiksi palveluasuntojen vierailukiellot ovat suojanneet asukkaiden fyysistä turvallisuutta, mutta samalla asukkaat ovat kaivanneet läheisiään. Sosiaalisesti aktiivisessa iässä olevien nuorten kontaktit ovat vähentyneet ja erilaiset nuoruuteen liittyvät rituaalit, kuten vanhojentanssit ja penkkarit ovat jääneet kokematta.

Kaikilla ihmisillä ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia tai tietoja ja taitoja osallistua etätoimintaan toimintojen sulkemisen aikana. Myös palveluita on siirtynyt verkkoon ja osa palveluiden käyttäjistä on jäänyt palveluiden ulkopuolelle.

Kaikki tämä on varmasti vaikuttanut niin osallistumismahdollisuuksiin arjessa kuin turvallisuuden tunteeseen. Turvallisuuden tunteeseen siitä, että ei ole yksin ja on paikkoja, joissa käydä. Sekä siitä, että paikkoja ja palveluita, joista saa apua, kun sitä tarvitsee.

Millaisia jälkiä kriisistä jää?

On tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, että kriisit kohtelevat eri ihmisryhmiä eri tavalla. Kriisien vaikutuksista kärsivät eniten ne, jotka ovat muutenkin heikoimmilla. Tartunnat ovat kohdelleet eri tavalla eri ihmisryhmiä. Rajoitustoimet ovat vaikuttaneet meihin eri tavalla, esimerkiksi mahdollisuuksiin tehdä töitä, saada julkisia palveluita, opiskella ja kohdata muita ihmisiä.

Myös erilaisten ihmisryhmien sisällä kokemukset ovat polarisoituneita. Esimerkiksi osalla nuorista etäkoulu on helpottanut koulunkäyntiä, ja osalla vaikeuttanut suuresti ja aiheuttanut jopa opiskelun keskeytyksiä. Nämä opiskelujen keskeytykset saattavat jäädä pysyviksi.

Valmistuminen poikkeusaikana voi vaikuttaa ura- ja palkkakehitykseen. Samoin työttömyys ja toimeentulo-ongelmat voivat pitkittyä. Pahimmillaan epävarmuuden ja näköalattomuuden kokemukset voivat jäädä lapsuutta tai nuoruutta leimaaviksi sukupolvikokemuksiksi.

Koronakriisi on kestänyt nyt reilun vuoden. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä isompi osa elämää on eletty poikkeusoloissa. Kriisi voi vaikuttaa pienten lasten ymmärryksen rakentumiseen todellisuudesta. ”Pitääkö täällä riisua kengät?” kysyi perheemme kolmevuotias päästyään taas pitkän tauon jälkeen kauppaan mukaan.

Vaikka esimerkki on sinänsä pieni, ehkä vähän harmiton ja huvittava, se omalta osaltaan laittoi minut ajattelemaan. Ajattelemaan sitä, mitä kaikkea emme osaa ajatella tai tunnistaa, kun pohdimme kriisin pitkäaikaisia jälkiä.

Kansalaisjärjestöt lähtivät erittäin nopeasti ja ketterästi muokkaamaan toimintaansa kevään 2020 aikana. Tavoitteena oli, että ihmiset eivät jäisi ilman toimintaa ja palveluja, kun ovia jouduttiin fyysisesti sulkemaan, toimintoja ja kävijämääriä rajoittamaan.

Ilman kansalaisjärjestöjen tekemään työtä tilanne olisi varmasti paljon vaikeampi. Ja vaikka kansalaisjärjestöt ovat pyrkineet muuttamaan toimintoaan muotoihin, joissa edelleen kohtaamiset ja palveluihin pääsy on mahdollista, etäyhteyksillä ei ole kuitenkaan täysin voitu korvata tauolla olleita kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia.

Mitä tapahtuu kuin yhteiskunta ja toiminnot taas avautuvat? Jatkuuko joillakin vapaaehtoinen tai rutiiniksi muuttunut eristäytyminen? Minkälaisia kynnyksiä kriisin aikana on rakentunut? Vai lähteekö osalta niin sanotusti sokka irti? Kun kerran on mahdollisuus mennä, niin sitten mennään ja nautitaan 24/7?

Koronakriisin aikana on kasaantunut hoitovelkaa, sosiaalisissa suhteissa ja liikkumis- ja käyttäytymistottumuksissa on tapahtunut muutoksia. Vaikka koronakriisin pahin kärki toivottavasti helpottaa pian, eivät sen vaikutukset ihmisten arkeen ja hyvinvointiin ole nopeasti ohi. On tärkeää huolehtia siitä, että pidämme pitkäjänteisesti päätöksiä tehdessämme mielessämme ne, jotka kriisistä ovat kärsineet kaikista eniten.

Blogitekstissä on hyödynnetty setlementtitoimijoiden kertomuksia ja kokemuksia arjesta koronakriisin aikana. Lisää keskustelua aiheesta Suplassa Suomi puhuu: Epäreilu korona! -podcastissa.

Mona Särkelä-Kukko

Olen Setlementtiliiton järjestöjohtaja, intohimoinen kansalaistoiminnan puolestapuhuja, yhteiskuntapoliitikko ja osallisuustutkija. Herään aamulla onnellisena valoon, lintujen lauluun ja koivunlehtien kahinaan. Kesä on tulossa.