Kirsikankukan äiti

5.10.2021 — hyvinvointi, järjestötyö

Yhdeksänvuotiaan tytön äiti on väsynyt ja itkussa. Lapsi on viime viikkojen aikana raivonnut lähes joka päivä, illat ovat vaikeimpia. Tyttö suuttuu pienestäkin ja menee omaan huoneeseen mököttämään. Koko perhe on ihmeissään: mitä on tapahtunut?

Äiti löytää tietoa ja apua etsiessään MLL:n Vanhempainnetin sivun, jolla kerrotaan ajanvarauschatistä. ”Voi jutella luottamuksellisesti ja nimettömästi mistä tahansa vanhemmuutta koskevasta huolesta MLL:n vanhemmuuden tuen työntekijän kanssa.” Voihan tätä kokeilla, hän päättää ja varaa tunnin mittaisen chat-ajan seuraavalle päivälle.

Ekaa kertaa ajanvarauschatissä

Mitä tehdä, kun aikaisemmin iloinen ja puhelias lapsi on muuttunut yhtäkkiä äksyileväksi murjottajaksi, aloittaa äiti chatin. Harmitus kumpuaa kirjoittaen ulos. Tuntuu epäreilulta: tässäkö kiitos kaikesta työstä tytön eteen? Vanhempi sanallistaa pelkoja ja jäsentelee huolia. Samalla hän huomaa, kuinka hankalalta tuntuu ottaa koko tilanne puheeksi tytön kanssa. Jännittää, miten tyttö tulee vastaamaan ja reagoimaan. Jopa töistä kotiin meno on ahdistanut, kun vastassa on ollut pelkkää kiukuttelua. Tuntuu, että tyttö on ihan tahallaan hankala.

Tekee hyvää puuskahtaa tilannetta jollekin ulkopuoliselle, jolla on aikaa kuunnella, äiti ajattelee naputellessaan. Ja samassa häntä hävettää: ei kai vanhempi saa näin sanoa? Mutta kyllä saa – joskus on hyvä puuskahtaa vaikeitakin tunteita ulos toiselle aikuiselle, rauhoittelee MLL:n työntekijä.

Vanhempi rohkaistuu jatkamaan. Töissäkin on ollut kiireitä, eikä puolisonkaan kanssa ole pystynyt juttelemaan viime aikoina mistään. Keskustelut kärjistyvät helposti toisen syyttelyksi. Kaipaan puolisoa ja sitä mitä meillä ennen oli, äiti huokaisee. Mutta miten tästä puhuisi niin, että puoliso ymmärtäisi? Miten estää, ettei keskustelu mene riitelyksi? Kyynel tipahtaa näppäimistölle. Edellisestä hyvästä keskustelusta puolison kanssa on aikaa ja tuntuu hankalalta edes yrittää enää.

Askelmerkkien hahmottuminen

Työntekijä ehdottaa sopimusta puolisoiden välille: molemmat juttelisivat ensin lyhyesti omasta olostaan ja kuuntelisivat keskeytyksettä toisiaan. On tärkeää antaa tilaa toisen vastauksille, samoin kuin välttää tulkintojen tekemistä toisen ajatuksista, tunteista ja tekemisistä. Äiti aikoo palata työntekijän vinkkaamiin Vanhempainnetin parisuhdesivuihin myöhemmin, ja lähettää puolisolleen viestin saman tien: Jutellaanko illalla? Vastaus huojentaa: Jutellaan vaan.

Keskustelu palautuu takaisin tyttöön. On helpompi jutella lapsesta, kun on ensin itse rauhoittunut. Äiti kuvaa, että tyttö on kuin pieni teini ja oivaltaa samalla: tyttö on tulossa murrosikään. Pinnan alla myllertää toisinaan jo ennen ulkoisia murrosiän merkkejä, saa äiti chatistä lukea. Herkillä kannattaa kuitenkin olla ja pyrkiä pitämään keskusteluyhteys lapsen kanssa avoimena. Uimahallireissut ovatkin jääneet viime aikoina vähiin, niitä voisi yrittää elvyttää, äiti ajattelee.

Tyttö ei ole samalla tavalla tavannut kaveriaan kuin ennen, äiti hoksaa. Mitähän ystäville on sattunut? On varmasti tytöllekin rankkaa olla pahalla mielellä ja kiukkuinen joka päivä. Äiti muistaa, miten kurjalta tuntui itsestäkin lapsena, kun oli ollut kaverin kanssa riitoja. Ei niistä ollut helppo puhua kenellekään.

Yhdessä työntekijän kanssa mietitään sanoja, joilla lähestyä tyttöä. Rauhallinen lähestymistapa on tavoite, mutta pohditaan myös, mitä tehdä, jos oma hermostuminen meinaa nousta sotkemaan suunnitelmia. Askelmerkkejä pohtiessa äidille vahvistuu tunne, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Tunti on mennyt siivillä ja jatkoaikamahdollisuus on vanhemmalle helpotus. Sama työntekijä säilyy rinnalla niin pitkään kuin vanhempi kokee tarvitsevansa. Mikäli tilanne vaatii, tietää vanhempi olla yhteydessä koulun oppilashuoltoon. Tämäkin tieto rauhoittaa. Työntekijän kannustukset ja kiitokset yhteydenotosta herkistävät. Myös vanhempi kirjoittaa palautteen: ”Kiitos, että on tällainen palvelu olemassa. Terveisin huojentunut Kirsikankukan äiti.”