Havaintoja Pasilasta

23.11.2021 — asenteet, järjestötyö, toimijuus

Mietin usein sitä, miten muu maailma minut näkee. Onko minussa jotain perustavanlaatuista vikaa? Olenko OK?

Pasila-hankkeessa kohderyhmänä on vakavilla rikoksilla oireilevat nuoret ja heidän lähiyhteisönsä. Uskallan väittää, että he kaikki usein miettivät samaa.

Aloitin työni Pasilassa ensin tuntityöntekijänä, kun Aseman lapset ry ennakkoluulottomasti päätti ottaa mukaan oman päihde- ja rikostaustan omaavia työskentelyyn. Nykyään meitä on jo useampikin, osana työyhteisöä niin hyvässä kuin pahassa – tasavertaisina.

Ajattelu liikkeessä

Kokemusasiantuntijana olin tottunut siihen, että työni on aina periaatteessa saman tyyppistä; että omaa kokemusta peilaten yritetään laajentaa keinoja toimia ja tapoja ajatella. Pasila-työskentelyssä olen päässyt tekemään kaikkea samaa kuin muutkin nuorisotyön ammattilaiset, eli suomeksi sanottuna kohtaamaan vaikeasti rakastettavia nuoria ihmisinä. Työskentelyssä olen saanut huomata miten jokainen meistä käyttää omaa kokemustaan jonkinlaisena peilinä suhteessa siihen missä tilanteessa nuori juuri nyt sattuu olemaan. Olemme tämän pohjalta voineet keksiä uusia lähestymistapoja, esimerkiksi löytäneet uusia yhteistyökumppaneita.

Luulen, ettei kokemusasiantuntijan läsnäolo varsinaisesti ole muuttanut työtapoja kovin paljoa, mutta ajattelua se varmasti on muuttanut. Usein kollegoilta kuulee siitä, miten työyhteisön ajatusmaailma on auennut uusille asioille ja miten haasteellisiin tilanteisiin on löydetty uusia ratkaisuja. Tämä on onneksi toiminut myös päinvastoin, ja työni oman kokemukseni pohjalta on yhtäkkiä muuttunut täysin. En enää ajattele kaikkea oman kokemukseni pohjalta, ja tämä on hyvä asia.

Pasila-työssä olennainen osa on nopea reagointi. Itselleni on ollut hankalaa jättää kalenteri puolityhjäksi ja rohkeasti reagoida nopeasti silloin kun tarve ilmenee. Nuorten vapaa-aikana kun voi tapahtua asioita nopeasti, eikä kaikkea aina pysty ennakoimaan. Hengittävä kalenteri on yksi meidän supervoimamme, jolla pystymme toteuttamaan kiireetöntä työskentelyä, nuoret kun tarvitsevat oikeasti aikaa ja resursseja.

Muutos on mahdollinen

Rinnalla kulkeminen herättää luottamusta ja turvaa, eli juuri sitä mikä nuorilta usein puuttuu, kun puhutaan yhteiskunnasta tai vaikkapa viranomaisista. Teemme tietoisesti työtä sen eteen, että kiinnittyminen vaikkapa jälkihuoltoon sujuisi niin ettei nuori jäisi täysi-ikäisenäkään yksin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta meidän tapamme puhua ja toimia vaikuttaa paljon. Onko hyväksyttävää jättää nuori oman onnensa nojaan, kun työskentely meidän kanssamme lähenee loppuaan? Vai onko työmme vasta sitten tehty, kun hänen omat siipensä kantavat ja kun hän on kiinnittynyt yhteiskunnan kautta omaan elämäänsä?

Liputan koulutetun kokemusosaamisen puolesta nuorisotyössä, koska vain omalla esimerkillä voimme näyttää, että muutos on mahdollinen. Meidän nuoremme ansaitsevat parasta, annetaan niille kaikkemme.