Kaveruutta etsimässä

19.5.2021 — Arvokas, yksinäisyys

Koen itseni yksinäiseksi. Olen vain kotona. Kotona pelaan tietokoneella ja kuuntelen musiikkia.

Kuulostaako tutulta? Tätä on arki aika monella, kun kysyn, mitä sinulle kuuluu. Olen kysynyt, mitä asialle voisi tehdä. Miten asioita voisi tehdä toisin, niin, että olisi kavereita? Kaverit ja ystävät ovat tosi tärkeitä.

Aarne ja Aune -ryhmätoiminnassa olemme lähteneet kotoa yhdessä. Olemme yhdessä madaltaneet ulko-oven kynnystä niin, että kyyti on järjestetty ja tekeminen on sovittu. Yhteinen tekeminen auttaa kovasti, sillä kaverin kanssa voi pelata yhdessä ja samalla jutella.

Olemme yhdessä opetelleet liikkumaan paikkakunnalta toiselle, kun kaveri asuu siellä. Tapaamisilla on sovittu, milloin tapaamme seuraavan kerran. Puhelin on ollut tärkeä yhteydenpidon väline. Kaveruuteen tarvitsee joskus myös kannustusta. Sitä ovat antaneet Aarnen ja Aunen ohjaajat.

Suomalaisten kansallissairaus on yksinäisyys. Yksinäisyyden on todettu altistavan ihmiset sekä mielen että ruumiin sairauksille. Kehitysvammaisten ihmisten keskuudessa yksinäisyys on valtaväestöä vieläkin yleisempää. Selittäviä tekijöitä on useita, joista ensimmäisenä nousevat esiin sekä sosiaaliset taidot että vuorovaikutustaidot. Näin kirjoittaa Veijo Nikkanen blogissaan 2020.

Mikäli vuorovaikutustaidot ovat heikkoja, vaikeaa on sekä merkittävien ihmissuhteiden muodostuminen että näiden ihmissuhteiden ylläpito. Vertaisuuteen perustuvien ihmissuhteiden muodostuminen on hankalaa varsinkin, jos molemmilla on ymmärtämisen haasteita. Kuluva poikkeusaika on taas korostanut ihmissuhteiden tärkeyttä, kun monet ovat joutuneet luopumaan päivittäisistä tavallisista kontakteistaan toisiin ihmisiin.