Leo Nyqvist: ”Ilman empatiaa auttamisen keinot ovat vähissä”
Tiedämme paljon siitä, miten ihmisten ongelmat syntyvät. Sen sijaan tunnemme vielä kovin vähän niitä keinoja, joilla voimme heitä auttaa.
Aiheeseen syvennyttiin Arvokas-hankkeille suunnatussa työpajassa Kuormittavat elämäntilanteet ja niistä selviytyminen. Puhujana oli sosiaalityön emeritusprofessori ja sosiaalipolitiikan dosentti Leo Nyqvist.
Nyqvistin mukaan kaikkein tärkeintä auttamisessa on ihmisen kohtaaminen. Jos empatia ja luottamus puuttuvat, ovat keinot vähissä.
“Päihde- ja väkivaltatyössä olen nähnyt ihmeellisiä muutoksia kohti parempaa. Olen miettinyt, miksen ole tutkinut niitä ihmisiä, jotka ovat selviytyneet.”
Ongelmat periytyvät
Sitä, kuka traumatisoituu ja kuka nousee entistä vahvempana, ei voi ennalta täysin tietää. Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on ihmisen kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Nykyään puhutaan paljon resilienssistä, mutta ominaisuudesta voi käyttää myös ilmaisuja sinnikkyys ja sisu.
Ongelmien taustalla on usein kasautuvaa kuormittumista. Esimerkiksi monella vangilla on taustallaan traumaattisia kokemuksia ja ADHD. Ongelmat myös periytyvät, ja valitettavan usein vanhemmat siirtävät niitä lapsilleen.
Onneksi ketju ei ole mikään automaatti. Vaikka olemme perimämme ja kokemuksemme tulos, voi suuntaa aina muuttaa.
“Yli puolet lapsista, jotka elävät kuormittavissa tilanteissa, selviytyy.”
Kutistuva apu
Mutta miten käy, kun perheille tarjottavaa varhaista tukea karsitaan kovalla kädellä? Nyqvist latoo pöytään hikikarpalot otsalle nostattavia esimerkkejä. Kun 1990-luvun alussa perhetukea ja kotiapua sai 51 000 perhettä, oli määrä 2000-luvun alussa vaivaiset 8 900.
“Tämä ei voi olla näkymättä huostaanottoluvuissa.”
Nyqvistin mukaan metsään mennään myös siinä, jos auttamisen ehtona on täysi nollatoleranssi. Tiettyjen päihteiden mystifioiminen ja demonisoiminen on hänestä kummallista, kun samaan aikaan alkoholinkäyttö on usein ”ihan jees”.
”En kannata minkään päihteen käyttämistä. Aikuisilla pitäisi kuitenkin olla järki päässä, kun arvioimme nuorten päihteiden käyttöä.”
Nyqvist nostaa esille myös kielen merkityksen. Voisiko sanaa lastensuojelu käyttää vain kaikkein vakavimmissa tilanteissa ja ottaa käyttöön esimerkiksi perheiden tuen? Kieli on voimakas väline, ja pahimmillaan se leimaa voimakkaasti. Tämä voi johtaa siihen, että avun hakemisen kynnys voi nousta tarpeettoman suureksi.
Irti moralisoinnista
Auttamisessa yksi keino nousee ylitse muiden: luottamus. Juuri se saa ihmisen sitoutumaan.
Nyqvist kertoo huomanneensa, kuinka asiakkaat luottavat erityisesti kolmannen sektorin toimijoihin. Heiltä puuttuu stigma ja apu tuntuu erityisen puolueettomalta.
”Auttaja ei ole syyttäjä tai poliisi. Moralisointi ei auta. Olemme kaikki siihen syyllisiä, ja juuri tähän pitäisi ehdottomasti puuttua. Tarvitaan vähemmän moralisointia ja enemmän ymmärtämistä.”
Kuva: Lina Trochez / Unsplash