19.11.2018

Yhdeksänvuotiaan romanialaisen Mariana Dinun äiti jättää perheen ja menee uusiin naimisiin. Isä jää vastuuseen tusinasta lapsia, ja sisarukset kasvattavat toinen toisiaan. Vuotta myöhemmin isä kuolee työtapaturmassa, ja Romanian viranomaiset alkavat etsiä perheen äitiä, josta ei vuoteen ole kuulunut mitään. Äiti ei ole valmis hyppäämään takaisin vanhaan elämäänsä, joten hän antaa lapset muiden huoliksi. Osa sisaruksista päätyy sijaishuoltoon, osa vanhempien sisarusten huomaan. Mariana ei enää koskaan näe kolmea veljeään.

– Systeemi vei heidät, sanoo Mariana nyt, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Eroja, menetyksiä Marianan elämään mahtuu. Loppuvuoden 2018 hän on asunut Helsingissä yksin. Suurin osa perheestä on Romaniassa, kaksi lapsista maailmalla.

Tai ei Mariana yksin Suomessa asu. Hän nukkuu yönsä kolmiossa, jonka olohuoneessa elää kolme naista ja kahdessa makuuhuoneessa kaksi pariskuntaa, romaneja kaikki. Asunnon on järjestänyt Helsingin Diakonissalaitos, ja asukkaat maksavat siitä pientä vuokraa.

Mutta perhe ei ole Suomessa. Työpäivän aikana on helpompaa, mutta iltaisin olo tuntuu kovin yksinäiseltä. Perhettä on jatkuva ikävä.

Nuorena naimisiin

Mariana on 12-vuotias, kun hänen isosiskonsa – huoltajansa – päättää, että varhaisteinin on aika mennä naimisiin. Mariana on nuori ja naiivi ja uskoo, että kenties naimisiinmeno on hyvä juttu. Ehkä asiat muuttuvat paremmaksi.

Hän tulee raskaaksi ennen kuin täyttää 13 vuotta. Aviomies on aggressiivinen.

Lapsilleen ja lapsenlapsilleen Mariana toivoo helpompaa elämää.

– Elämä on ollut rankkaa, todella rankkaa, sanoo Mariana.

Jos hän voisi menneisyydestään muuttaa jotain, ei hän koskaan menisi naimisiin. Ei ainakaan niin nuorena. Mutta tapa on tavallinen romaneille. Moni menee naimisiin nuorena, liian nuorena, edelleen. Vanhemmat päättävät lastensa elämänkulun.

Lapsilleen ja lapsenlapsilleen Mariana toivookin helpompaa elämää. Tavallista, sivistynyttä maailmaa. Kunnon asuntoa, kotia. Mahdollisuutta koulutukseen ja työhön, jotta ei tarvitse kerjätä.

Sillä vaikka moni romani joutuu kerjäämään, ei se tule selkärangasta eikä tunnu hyvältä, sanoo Mariana. Hän kertoo miettivänsä joskus, antaako hänelle rahaa ihminen, jolla ei ole sitä itselläkään. Tai joka tarvitsisi sitä häntäkin enemmän.

Työkaveri kertoo, että Mariana on täynnä empatiaa. Mariana itse sanoo, että kuuntelee mielellään muiden elämäntarinoita ja yrittää jutellessaan pysyä optimistisena, mutta myöhemmin saattaa päästä itku. Kaikenlaista kuulee, ihmisillä on rankkoja tarinoita kerrottavanaan. Mutta kaikesta huolimatta Mariana myös hymyilee ja vitsailee koko ajan. Hän menee eteenpäin, sitkeästi ja sisulla. Se on vaikuttavaa, työkaveri sanoo.

Lintu kaukana lapsistaan

Kun Marianan ensimmäinen lapsi on syntynyt, on hypättävä aikuisten maailmaan – juuri ja juuri teini-ikäisenä. Hän tekee raskaita peltotöitä. Maatalouskoneita ei ole, vaan hommat hoidetaan käsipelillä, lihasvoimin. Mariana työntää auraa edessään ja kantaa samalla lapsia selässään. Lastenvahtiin ei ole mahdollisuutta. Raha on tiukassa. Mariana ja aviomies tekevät hurjasti töitä, jotta perhe voi asua kaksiossaan.

Sitten Mariana loukkaantuu. Raskas työ vaati veronsa, ja vamma on leikattava. Koska rahaa ei ole, on sitä lainattava, tai muuten operaatio jäisi tekemättä. Ja koska lainat on maksettava, Marianan vanhin poika – 16-vuotias – jää pois koulusta ja menee töihin. Mariana itse ei koskaan päässytkään kouluun.

Elämän suurin voimavara on perhe.

Marianalla on neljä lasta, 17–30-vuotiaat. Kolme poikaa ja yksi tyttö. Aiemmin väkivaltainen mies on nykyisin perheelleen hyvä. Kantaa vastuunsa. Kun Mariana hoitaa perheen taloutta ansaitsemalla rahaa, kasvattaa mies Romaniassa muun muassa kahta lastenlastaan, joiden äiti jätti perheen.

Dinujen pienessä kodissa on viime vuosina asunut Mariana, aviomies, lapsia ja lapsenlapsia, joskus kerralla jopa 16 perheenjäsentä. Ahdasta on, mutta sentään suurin osa perheestä on yhdessä.

Kysyy Marianalta melkeinpä mitä vain, vastaus liittyy perheeseen. Elämän onnellisimmat hetket – lasten syntymät. Suurin voimavara – perhe. Mikä elämässä raskainta – se, että perhe on kaukana. Mitä elämästään muuttaisi – toisi perheensä Suomeen. Mitä toivoisi itselleen – ei mitään, perheelle vain. Perheen vuoksi hän jaksaa ja taistelee. Kun perheestä puhutaan, Marianaa itkettää.

Joka päivä hän soittaa Facebook-puhelun Romaniaan. Joka ikinen päivä.
Mariana tuntee itsensä linnuksi. Muuttolinnuksi, joka rakentaa pesäänsä eri maihin, mihin meneekin. Mutta lintu haluaisi olla lähellä lapsiaan. Lapsia, jotka eivät ole voineet muuttaa mukana.

Yösija maakuopassa

Romaniassa ei työtä ole, ei romaneille. Marianan 25-vuotias poika on valmistunut koulusta autonkuljettajaksi. Pätevyys siis on, mutta töitä hän ei yrityksistä huolimatta saa. Poikakin taitaa haaveilla muuttamisesta, pois Romaniasta, työmahdollisuuksien pariin. Samasta haaveilevat monet muutkin romanit.

Mariana on lähtenyt aiemminkin, asunut Ruotsissa, kerjännyt kadulla.

Paperissa lukee, että Mariana on saanut sydänkohtauksen.

Ruotsissa Mariana törmää sattumalta oman kylän naisiin. Kotia ei ole, ei minkäänlaista paikkaa asua. Marianan ehdotuksesta he kaivavat maahan ison kuopan, jossa nukkua. Jotta ovat edes vähän suojassa katseilta.

Eräänä iltana paikalle ajaa neljä motoristia. Miehet kiertävät pyörillään kuoppaa, mikä saa naiset huutamaan kauhusta ja piiloutumaan yhä syvemmälle. Mariana saa kohtauksen. Rintaan sattuu, verta valuu nenästä suuhun. Kun moottoripyörät lopulta kaasuttavat pois, yksi naisista kaivaa esiin puhelimensa – onneksi hänellä on sellainen! – ja soittaa ambulanssin.

Marianaa pidetään sairaalassa yön yli. Aamulla hän saa käteensä paperin, jossa lukee, että hän on saanut pienen sydänkohtauksen. Lisäksi hän saa lentolipun, maksuttoman paluumatkan Romaniaan. Ilman sitä hän olisi jäänyt Ruotsiin.

Kaikki ylimääräinen raha perheelle.

Mariana teki Romaniassa vapaaehtoistöitä E-Romnja-järjestössä, joka tukee eri tavoin romaninaisia, joilla ei ole koulutusta tai joilla on taustalla esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa. E-Romnja on Helsingin Diakonissalaitoksen yhteistyötaho, ja sitä kautta Mariana tapasi suomalaisia. Heinäkuussa 2018 hän matkusti työhaastatteluun Helsinkiin.

Mariana työskentelee Helsingin Diakonissalaitoksen Yhteisötoiminta ja osaaminen -hankkeessa. Työtään hän tekee Hirundossa, EU-kansalaisten liikkuvalle väestölle tarkoitetussa päiväkeskuksessa. Paikka tarjoaa tukea ja jeesiä päivittäisten asioiden hoitamiseen. Hirundossa voi myös piipahtaa suihkussa, pestä pyykkiä ja käyttää internettiä. Mariana keittää kahvia, juttelee asiakkaiden kanssa, toimii tulkkina ja tekee etsivää työtä kaduilla. Kaduilla kohdattujen ihmisten kanssa tärkeintä on jutella: miten menee, tarvitsetko jotain, tiedäthän paikasta nimeltä Hirundo.

Tammikuussa 2019 Mariana palaa Romaniaan, missä häntä odottaa sydänleikkaus. Suomessa olonsa aikana hän ei käy kotimaassa, sillä lentolippuun törsääntyisi suotta rahaa. Kaiken ylimääräisen hän lähettää perheelleen.

Ei samalla viivalla

Suomalainen romaninainen kutsuu Marianan kylään. Yhteisellä romanikielellä on mukava jutella, ja ihmiset ovat kovin ystävällisiä. Mutta Mariana näkee myös kuilun. Suomalaisetkin romanit voivat mennä nuorena naimisiin, mutta he eivät lopeta koulunkäyntiä. Ero Romanian romanien käytäntöihin on iso. Koska Suomessa käydään koulut, Mariana kokee suomalaiset romanit itseään paljon fiksumpina. Täällä romaneilla tuntuu olevan samat mahdollisuudet hyvään elämään kuin valtaväestölläkin. Nuorilla voi olla tietokoneet! – Romaniassa ei ikinä. Eriarvoisuus tuntuu turhauttavalta.

Suomessa elämä on helpompaa.

Romaniassa romanien syrjintä on arkipäivää. Mariana kertoo, että valtaväestö tuskin edes hyväksyy heitä samoihin busseihin. Koska romaneilla ei ole työtä, ei useimmiten ole rahaakaan. Kerjääminen ei kannata, sillä syrjittyjä ei haluta auttaa. Ja koska ei ole rahaa, on vaikeaa esimerkiksi päästä lääkäriin. Ja jos lääkäriin pääseekin, joutuu usein jonottamaan koko päivän ja pääsee sisään vasta viimeiseksi – tai sitten ei. Koska on romani.

Mariana kaipaa Nicolae Ceaușescun aikaan. Kaikki pääsivät kouluun, kaikille riitti töitä, jokaiselle oli paikkansa yhteiskunnassa. Se oli romaneille hyvää, tasa-arvoisempaa aikaa. Toista on nyt. Romanialaiset muuttavat ”kuin hullut”, etsivät työtä muualta.

Suomessa elämä on helpompaa. Täällä on työ ja palkka, josta riittää lähetettäväksi kotiin, perheelle Romaniaan. Täällä on asunto, eikä tarvitse asua ulkona kuten Ruotsissa. Olo tuntuu turvalliselta. Täällä on Hirundon kautta syntynyt tukiverkosto, jota Mariana pitää kullanarvoisena, ”Suomen perheenä”. He ovat auttaneet pankkitilin avaamisessa, selittäneet suomalaista palvelujärjestelmää sekä saattaneet Maahanmuuttovirastoon ja maistraattiin.

Suomalaiset suhtautuvat Marianaan lämpimästi ja ystävällisesti. Naapurit moikkaavat. Hänen mielestään ehdottomasti parasta Suomessa onkin se, että hän kokee olevansa hyväksytty.

Mutta on hänellä yksi toive. Mariana pyytää, että suomalaiset olisivat vielä hitusen avarakatseisempia niin, että romanitkin saisivat työpaikkoja. Se olisi todella tärkeää, jotta kenenkään ei tarvitsisi kerjätä.

Tulevaisuudesta ei tiedä

Mariana ei pelkää puhua elämästään. Sillä jos ihmistä ei tunne, näkyy ulospäin vain kuori – ja Mariana haluaa kertoa, mitä on sen takana. Hän haluaa jakaa tarinansa, sillä se keventää omaakin mieltä. Ja hän uskoo, että kun ihmiset ymmärtävät romanien kulttuuria ja lähtökohtia, he myös suhtautuvat romaneihin eri tavalla, paremmin. Miksi romanit tulevat Suomeen, miksi he joutuvat kerjäämään, miten he ovat joutuneet kotimaassaan elämään.

Tammikuun sydänoperaation jälkeen tulevaisuus on avoin. Hirundon puolen vuoden pesti on silloin loppunut. Romaniasta on turha odottaa töitä. On varmaan kerjättävä – mutta ei Romaniassa, sillä romanialaisilta ei rahaa heltiä. Joten on varmaankin taas lähdettävä, muuttolinnon jatkettava matkaa.

Teksti: Heidi Härmä
Kuvat ja video: Rookie Stories