Kuva: Daan Stevens / Unsplash

Yhteisöön kuulumisen rikkaus

Arvokas, hyvinvointi, osallisuus, yksinäisyys

Nykyään ymmärrän, että osallisuus ja johonkin yhteisöön kuuluminen on yksi ihmisen perustarpeista. Tajusin sen vasta silloin, kun pääsin itse osaksi yhteisöä, osaksi porukkaa, jonka seurassa oli hyvä ja turvallista olla. Tunsin kuuluvani johonkin. En tajunnut sen tarvetta silloin, kun olin yksin, kuin ulkopuolinen.

Olen 40-vuotisen elämäni aikana ehtinyt kokea vaikka minkälaisia elämänvaiheita, hyviä ja huonoja. Olen ollut ajoittain pitkäänkin työtön ja vailla minkäänlaista harrastusta. Olin kuin tuuliajolla, saamatta mistään kiinni. Työtön, masentunut, ulkopuolinen. Keskittymishäiriönen ammattikoulujen sarjakeskeyttäjä, aina uudestaan kohti epäonnistumisia ja masennuksen kierrettä.

Tein pätkätöitä esimerkiksi siivoojana, oopperalaulajan lapsenvahtina, kioskin myyjänä ja postin lajittelijana. Pitkän ja hajanaisen elämänvaiheen jälkeen pääsin kiinni työelämään, työhön josta pidin, vammaisen ihmisen henkilökohtaisena avustajana.

Olin onnellinen työstä, mutta taas puuttui jotain: yhteisö. Henkilökohtaisena avustajana työ oli yksinäistä, enkä vieläkään tuntenut kuuluvani mihinkään. Paloin loppuun pahasti ja putosin pohjalle moneksi vuodeksi.

Löysin itseni teatterissa

Meni monta vuotta ennen kuin tajusin yhteisöllisyyden merkityksen elämässäni. Monien mutkien, syvien kuoppien ja kaltereiden jälkeen löysin rikostaustaisten yhteisöteatterin, Porttiteatterin.

Löysin yhteisön, ystäviä, harrastuksen, mielekkään päihteettömän paikan johon kuulua. Paikan, jossa saan olla oma itseni ja minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen.

Saan tulla hyväksytyksi, saan ilmaista itseäni, heittäytyä hauskoihin improvisaatioharjoitteisiinkin täysin häpeilemättä, turvassa. Saan näyttää tunteeni, itkeä ja nauraa. Kertoa huoleni ja arkeni huippuhetket, ja joku kuuntelee minua.

Löysin vihdoin yhteisön, osallisuuden, mutta mikä tärkeintä, oivalsin sen merkityksellisyyden. Enää en laiminlyö perustarpeitani ihmisenä, hyvinvoivana ihmisenä. Arvostan itseäni enemmän, ja olen luvannut pitää itsestäni parempaa huolta.

Olen löytänyt sen viisauden, viisauden ruokkia omaa henkistä hyvinvointiani. Olen saanut taiteesta, teatterista ja luovuudesta uuden väylän eheytyä ja voida hyvin, helliä itseäni. Olen löytänyt itseni.

Nykyään olen onnellisempi ja tasapainoisempi. Elämänlaatuni on täysin eri luokkaa kuin silloin joskus tuuliajolla. Nyt minulla on työ, harrastuksia, ystäviä ja kotoisa koti jossa kasvattaa tytärtäni.

En ikinä unohda yhteisön merkitystä, en päästä tästä hyvästä irti. Haluan, että jokainen saisi kuulua turvalliseen yhteisöön ja tuntea kuuluvansa johonkin. On niin paljon yksinäisyyttä ja syrjässä olevia ihmisiä. Toivon, että hekin löytäisivät oman yhteisönsä, porukkansa.

Hanna Pirttilahti

Kirjoittaja on Porttiteatterin vertaisohjaaja. Hymyilevä luonnonlapsi ja ikuinen optimisti.

Porttiteatteri ry
Verkkosivut  | Facebook  | Twitter  | Instagram