Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat työvälineitä yhdenvertaisuuden rakentamisessa

16.10.2020 — Arvokas, osallisuus, yhdenvertaisuus, yksinäisyys

Kuuntelen radiota: “Koronakriisi loi meidän elämäämme uuden normaalin…”. Tällähän tarkoitetaan käsienpesua, kättelyn ja halausten välttämistä, turvavälien ja etäisyyksien pitämistä – asioita, joilla voimme estää viruksen leviämistä.

Onhan näitä turvavälejä ja etäisyyttä ollut jo aiemminkin. Monilla ei ole tähänkään asti ollut mahdollisuuksia hyvään elämään, osallisuuteen ja läheisyyteen. Ruoka-avussa asiakasmäärät ovat tuplaantuneet tai jopa kolminkertaistuneet viime kevään jälkeen, yksinäiset ihmiset ovat jääneet entistä enemmän yksin, huoli taloudesta ja terveydestä on lisännyt ahdistusta ja mielenterveyden ongelmia. Antti Tuiskukin laulaa autoradiossani: ”Minun Suomeni on leipäjono loputon…”.

Tukea ja kohtaamista

Keräsimme Satakunnassa ruoka-avun asiakkailta tietoa heidän tilanteestaan kesällä 2020. Tuloksista käy ilmi, että joka neljännellä ruoka-avun tarve oli alkanut koronakevään aikana ja joka kolmannella se oli jatkunut jo kolme vuotta tai pidempään.

Ohjausta ja apua toivottiin omaan toimeentuloon ja raha-asioihin, terveyteen ja hyvinvointiin, sekä uusien ihmissuhteiden ja ystävien saamiseen.

Konkreettisen ruoka-avun lisäksi kaivattiin myös tukea sosiaalisiin suhteisiin, ihmisten kohtaamista ja yhteisöllisyyttä.  Ikävää tuloksissa oli myös se, että puolet vastaajista koki, etteivät he ole saaneet apua ja tukea näihin asioihin mistään.

Yhteisölliset ruokailut ja ruokajaot toimivat omalta osaltaan aidon kohtaamisen ja kuulemisen areenana. Paikkana, jossa päivittäin lukuisat vapaaehtoiset ja työntekijät tekevät työtä sen eteen, että meidän uusi normaalimme olisi kaikille parempi ja tasapuolisempia mahdollisuuksia ja osallisuutta tukeva yhteiskunta.

Arvostava kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen – se ei ikävä kyllä kaikkien kohdalla toteudu. Turvaväleihin, henkiseen etäisyyteen ja yksinäisyyteen on liian moni joutunut tottumaan jo ennen koronaa. Voisiko tämä karanteenien ja etäisyyksistä huolehtimisen sävyttämä aika vihdoin olla se hetki? Hetki, jolloin yhä enemmän tulisi huomioiduksi ympärillä olevien ihmisten yksinäisyys, turvattomuus ja osattomuuden kokemukset.

Yhteistyön voima

Kulunut vuosi on tuonut esille naapuriavun, vapaaehtoistyön ja eri toimijoiden välisen yhteistyön merkitystä. Monet yhteisöt ovat puhaltaneet yhä enemmän yhteen hiileen. Kriisin keskellä voimia on pitänyt yhdistää ja pyrkiä yhteiseen hyvään – siihen, että ihan jokainen pärjäisi uudessa tilanteessa.

Oman maakunnan osalta olen ilahtunut siitä, miten järjestöt ja seurakunnat, SPR:n Satakunnan piirin ja Satakunnan yhteisökeskuksen yhteistyönä, muodostivat nopeasti väliaikaisen kriisiorganisaation ja kokoontuivat säännöllisesti koko haastavan kevään ajan.

Ajatusten ja ideoiden vaihto, kokemusten jakaminen, yhdessä keskusteleminen ja toisilta oppiminen, yhteistyö – siinä on ollut voimaa.  Yhteistyö on kannatellut toimijoita ja auttanut jaksamaan työssä, jossa tehtävänämme on auttaa ja tukea muita.

Hyvää köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää sekä asunnottomien yötä ihan jokaiselle tämän yhteisen taivaan alla. Aivan kuin Antti Tuiskukin jatkaa: “Ei oo me ja ne muut, vaan taivaalla kuu, joka loistaa kaikille…”.