fbpx
Kuva: Rookie Stories

Vaikuttava Linda-Maria Roine

Arvokas, asenteet, eriarvoisuus, ulossulkeminen

Linda-Maria Roine vie meidät lähiön kauppakeskukseen, jossa erilaiset ihmiset ohittavat toisensa päivittäin. Ostoskeskukseen, jossa eri yhteiskuntaluokat eivät kohtaa, vaikka jakavat samaa tilaa, hengittävät samaa ilmaa.

Siinä missä toiset ovat tervetulleita, vievät toiset vain tilaa. Kun toiset viettävät aikaa, toiset yrittävät saada sitä kulumaan. Tästä Roine, taiteilijanimeltään Mercedes Bentso, biiseissäänkin kertoo.

Arvokas on julkaissut syksyn aikana juttusarjan, jonka alkuperäisenä ajatuksena oli yhteiskunnallinen vaikuttaminen – se, miten kukin meistä vaikuttaa maailmaan jokapäiväisillä teoilla ja valinnoilla. Vaikutamme ruokakaupassa, nettiostoksilla, harrastusvalinnoissa ja työmatkoilla.

Meidän tavisten valinnat eivät kuitenkaan kuulu huutoina muille toisin kuin ihmisten, joiden ääni kaikuu mediassa ja radioaalloilla. Siksi meitä kiinnosti, miten nuo kuuluvaääniset käyttävät ääntään. Haastattelimme viittä julkisuudesta tuttua henkilöä. Heistä osa oli tietoisesti pukenut ylleen vaikuttajan viitan, ja osalle tuo rooli oli vieras. Linda-Maria Roine on räpännyt itsensä ensimmäiseen ryhmään.

Lue koko teksti: Linda-Maria Roine räppää haamujen maailmasta.

Heidi Härmä

Olen Arvokas-koordinaatiohankkeen viestijä. Uskon, että ihan jokaiselle tekisi hyvää nähdä maailma Mercedes Bentson silmin.