Tipaton tammikuu kannattaa
Selvis-hanke tuottaa mm. selkokielisiä aineistoja päihdetyöhön. Aineistot on tarkoitettu kehitysvammaisille ihmisille.
Yksi aineistojen levittämisen kanava on selkokielinen uutislehti Selkosanomat. Tämän vuoden ensimmäisen numeron välissä 15.1. oli Paljonko juot alkoholia -testi. Lehdessä oli myös selkokielinen juttu Tipattomasta tammikuusta.

Selkosanomat esitteli Tipattoman tammikuun tavoitteita selkokielellä näin:
Tipaton tammikuu kannattaa
Tipattoman tammikuun tavoite on, että ihmiset miettivät, kuinka paljon he käyttävät alkoholia.
”Suomessa on jälleen menossa Tipaton tammikuu -kampanja. Tipaton tammikuu kannustaa siihen, että ihmiset miettivät omaa alkoholinkäyttöään. Kampanja kannustaa ihmisiä myös miettimään uusia tottumuksia, joita voi ottaa alkoholinkäytön tilalle.”
Näin kertoo viestinnän asiantuntija Maaret Väkinen Ehyt ry:stä. Tipattoman tammikuun kampanjan järjestäminen kuuluu hänen työhönsä.
Naiset viettivät enemmän
Väkinen sanoo, että Tipaton tammikuu on tarkoitettu koko kansalle. Aiemmin naiset viettivät useammin Tipatonta tammikuuta kuin miehet. Mistä se johtui?
”Syynä on luultavasti se, että oma terveys ja hyvinvointi kiinnostavat enemmän naisia kuin miehiä”, Maaret Väkinen sanoo.
Viime vuonna miehet ja naiset viettivät Tipatonta tammikuuta yhtä innokkaasti. Harvat lopettavat tipattoman tammikuun kesken. Heitä on vain yksi sadasta.
640 oluttölkkiä vuodessa
Omaa alkoholikulutusta voi olla vaikea arvioida. Tilastot kertovat, että suomalainen juo vuodessa keskimäärin 10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Tämä koskee yli 15-vuotiaita.
Jos tuon määrän muuttaa pieniksi oluttölkeiksi tai pulloiksi, se on peräti 640 oluttölkkiä vuodessa.
Suurin osa suomalaisista ei juo noin paljon. Toisaalta jotkut juovat vielä enemmän. Joka kymmenes suomalainen juo niin paljon, että juominen vaarantaa heidän terveytensä.
Neljä hyvää syytä pitää Tipaton tammikuu
Tipaton tammikuu tarkoittaa, että et juo tammikuussa lainkaan alkoholia. Jos ihminen on kuukauden ilman alkoholia, sillä on monia hyviä vaikutuksia.
- nukut paremmin
- paino putoaa
- verenpaine laskee
- rahaa säästyy
Uusia tottumuksia alkoholin tilalle
Tipattoman tammikuun järjestäjät kysyivät suomalaisilta, mitä voi tehdä tai juoda alkoholin käytön sijasta. Tässä on muutamia esimerkkejä.
- alkoholiton juoma
- kuuma mehu tai jäätee
- kotikalja
- smoothie tai sima
- hetki ystävän kanssa
- jumppa, tanssi, kävely tai hölkkä
- koiran kanssa touhuaminen
- lautapeli-ilta tai sanaristikot
Kaveri voi olla esimerkkinä
Kysyimme kahdelta Selkosanomien lukijalta vinkkejä, miten alkoholinkäyttöä voi vähentää. Vastaajat ovat Kehitysvammaliiton tuetun työn työntekijät Mikko Majaniemi ja Eppu Valkonen.
”Juhlissa voi juoda esimerkiksi limsaa”, sanoo Mikko Majaniemi.
Majaniemi sanoo myös, että ikävät tuntemukset ja kokemukset voivat auttaa. Juominen aiheuttaa päänsärkyä, ja rahaa kuluu paljon. Kun sen muistaa, ei tee mieli juoda.
Kaverit ovat tärkeässä roolissa, jos haluaa vähentää juomista. Eppu Valkonen ehdottaa, että kaverit voi vaihtaa sellaisiksi, jotka eivät käytä alkoholia.
Majaniemi ja Valkonen sanovat myös, että kaverit voivat kannustaa ja olla esimerkkinä.
Tiesitkö?
- Tipattoman tammikuun suosio kasvaa. Viime vuonna melkein joka viides alkoholinkäyttäjä vietti Tipattoman tammikuun.
- Ensimmäinen Tipaton tammikuu järjestettiin jo sota-aikana vuonna 1942.
- Ehyt ry on järjestö, joka ehkäisee alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyviä haittoja.
- SELVIS-hanke tuottaa selkokielisiä päihdetyön aineistoja kehitysvammaisille.
- Saat lisää tietoa Tipattomasta tammikuusta internetistä osoitteesta: www.tipaton.fi

Markku Juusola
Kirjoittaja on toimittaja Kehitysvammaliiton Selkokeskuksessa.
Ainakin joka kymmenes suomalainen tarvitsee helpompaa suomen kieltä – yli puoli miljoonaa ihmistä. Valtion viranomaisten, kuntien, median ym. pitäisi käyttää paljon enemmän selkokieltä. Se vähentäisi syrjäytymistä digiyhteiskunnassa.
Verkkosivut | Facebook | Twitter | Instagram