Syvenevästä syrjäytymisestä ihmisen voimaannuttamiseen

15.1.2019 — asenteet, eriarvoisuus, hyvinvointi, köyhyys, osallisuus, palvelut, ulossulkeminen

Yhteiskunnan eriarvoisuus kertoo paljon sen hyvinvoinnista. Suuri eriarvoisuus voi ennakoida epäonnistunutta valtiota. Tilanteista on valitettavia esimerkkejä Eurooppaa myöten.

Viimeisen 30 vuoden aikana maailma on ottanut valtavia askeleita äärimmäisen köyhyyden vähentämiseksi. Samaan aikaan, tuloerot ja eriarvoistuminen on kasvanut. Niin Unkarissa kuin Turkissa yhteiskunnan eriarvoistuminen on johtanut levottomuuksiin. Myös Brexit juontui osittain syvästä eriarvoisuuden tunteesta.

Eriarvoistumisesta kärsivät akuutisti köyhät ja heikoimmat. Mutta se on myös yleinen yhteiskunnallinen ongelma. Suomessakin tutkijat ovat herätelleet meitä siihen, kuinka varsinkin heikoimmassa asemassa olevat tuntevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta. Mikäli asiaan ei puututa, tilanteella voi olla merkittäviä hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia.

1 % omistaa puolet

Pitkään on luotettu, että liberaalimarkkinatalous automaattisesti korjaa eriarvoisuutta. On uskottu vaurauden, tulojen ja pääoman valuvan rikkailta köyhemmille. Totuus on kuitenkin karu. Yksi prosentti maailman väestöstä omistaa yli puolet maailman varallisuudesta. Samaan aikaan eriarvoisuus on kasvanut melkein jokaisessa maanosassa 1980 luvun jälkeen.

Eriarvoisuuden lisääntymiselle on tehtävä jotain. Myyttisiä markkinoita ei voi jättää toimimaan ilman ohjausta. Tarvitaan globaalia sosiaalipolitiikkaa, joka pyrkii turvaamaan ihmisoikeudet, toimeentulon ja kestävän kehityksen kaikille.

Kansantalouden ollessa ahtaalla tiukennetaan yleensä valtion budjettia. Usein leikkaukset kohdistuvat köyhimpiin ja heille suunnattuihin palveluihin. Ne, joilla menee paremmin ovat myös lähempänä taloudellista valtaa ja pystyvät vaikuttamaan sen turvaamiseen. Objektiivisesti koulutus, sosiaali- ja terveysmenot ovat suurin osa valtion budjetista. Aina kun leikkausten tarve on edessä, se väistämättä kohdistuu myös näihin menoihin.

Toisaalta, kun taloudella taas menee hyvin, ei tehtyjä budjettileikkauksia kompensoida suhteellisesti. Ylijäämäbudjetti käytetään muihin projekteihin ja veronalennuksiin. Kehittyvä alijäämä sosiaali- ja terveyspuolella on Euroopassa nähtävissä useimmissa maissa.

Syrjässä

Hyvinvointiyhteiskunnan rappeutuessa kasvaa syrjäytyneisyyden riski. Syrjäytyminen tarkoittaa toimeentulon ongelmia, mutta se tarkoittaa myös sitä, että ei pysty osallistumaan tai ei hyväksytä osalliseksi yhteiskunnassa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin eikä riittäviin tukiin ja palveluihin. Joutuu ehkä monien tukimuotojen kohteeksi (esim. työllisyys-, mielenterveys-, asumis- tai koulutustuki), mutta silti pärjäämään omillaan ilman riittävää apua.

Syrjäytymisessä on lisäksi kyse ulossulkemisesta. Kukaan ei kuule eikä ota vakavasti. Ei pääse suunnittelemaan tarvitsemiaan palveluita. Joku muu päättää palveluista ja suunnittelee ne, ilman että itsellä on mahdollisuutta niihin vaikuttaa.

Aina kyse ei ole rahan tuomasta vallasta. Vääristyneitä tilanteita syntyy myös, vaikka olisi rahaakin. Mikäli ei jostain toisesta, vaikka ikääntymiseen, vammaisuuteen tai kielihaasteeseen liittyvästä syystä osaa etsiä, vaatia ja kuvailla haluamiaan palveluita, ei niitä välttämättä saa. Tai jos on päätetty, ettei joku henkilö hyötyisi kyseisestä palvelusta, hänellä ei ole oikeutta siihen, edes käyttämällä ostovoimaansa.

Viime kädessä päätetään, minkä arvoinen toisen henkilön elämä on. Niitä, jotka eivät ole tuottavia yhteiskunnan jäseniä jätetään hiljaisen priorisoinnin päätteeksi hännille.

Täytyy olla voimakas taistellakseen palveluista. Asteittain heikoimmassa asemassa ovat vammaiset lapset, psykiatrisia palveluita tarvitsevat
nuoret, huumeita käyttävät nuoret, harvinaissairaat ja yli 60-vuotiaat. He eivät ole taisteluasemassa.

Kategoria, jolla ei ole väliä

Se, mikä minua itseäni eniten syrjäytymisessä pelottaa, eivät ole taloudelliset vaikeudet. Minua pelottaa kaikkein eniten se, ettei minua otettaisi vakavasti. Ettei minua enää kohdeltaisi ihmisenä, eikä kukaan kuulisi, mitä toivon tai tahdon. Pelkään kunnioituksen menettämistä ja sitä, ettei ketään kiinnostaisi, kuka olen ihmisenä. Minusta tulisi kategoria, jolla ei ole niin väliä.

Yhtenä ratkaisuna syrjäytymisen ehkäisemiseen olisi oman tukihenkilön määritteleminen, joka voisi tulla myös kolmannelta sektorilta, ja henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto tukien ja palveluiden osalta.

Tämä teksti on vierasblogi, jonka sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä käsiteltävästä aiheesta. Kirjoitus ei välttämättä edusta Arvokas-ohjelman virallista kantaa.