Kuva: Bonnie Kittle / Unsplash

Ostrakismi – sivistynyttä, satuttavaa ja yhteiskunnallisesti tuhoavaa

hyvinvointi, ulossulkeminen, yksinäisyys

Ostrakismi on sanana Suomessa vielä vieras, mutta ilmiönä sitäkin tutumpi. Moni suomentaa sanan sosiaaliseksi hyljeksinnäksi tai torjunnaksi, mutta sitä ostrakismi ei pelkästään ole. Sosiaaliseen hyljeksintään ja torjuntaan kuuluu aina tahallisuus ja toiminta – ostrakismiin ei.

Ostrakismi voi olla sitä, että sinulle käännetään selkä, sinun kysymyksiisi ei vastata, sinun olemassaoloosi ei reagoida, mutta se voi olla myös sitä, että liian suuressa luokassa hiljaisempi häviää taustaan, liian monta kertaa torjutuksi tullut tekee itsestään näkymättömän tai äiti unohtaa kuunnella lastaan silloin, kun kännykkä piippaa uutta päivitystä.

Alakouluikäisen pojan kertomus siitä, että ”jos sais valita niin mieluummin ottaisin et joku vaikka hakkais, kun tän, ettei kukaan edes huomaa” kertoo koulussa pitkään jatkuneesta ostrakismista. Samoin nuoren lause ”olla olemassa, eikä kukaan tiedä”. Molemmista on kasvanut Tove Janssonin ”Näkymätön lapsi” klassikkotarinan mukaisia näkymättömiä Ninnejä. Lapsia, jotka kaipaisivat jotakuta, jota tekisi heistä taas näkyvän.

Sosiaalinen kuolema

Ostrakismi satuttaa ja siksi se on kautta aikojen ollut suosituin ja samalla näennäisesti sivistynein keino rangaista. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, komennetaan hänet yksin nurkkaan tai jätetään kiukuttelu kokonaan huomaamatta. Työpaikalla toisten huonoon kohteluun reagoidaan jättämällä henkilö huomiotta.

Jokainen sosiaalisesti taitava aikuinen tietää, ettei herjaamiseen kannata vastata herjaamisella, vaan hiljaisuudella. Englanninkielinen termi ”silence treatment” ei tarkoita ainoastaan suomalaisittain suosittua mykkäkoulua vaan sitä, että henkilö suljetaan sanallisen hiljaisuuden lisäksi näkymättömyyteen, jonka seurauksena on kansainvälisten ostrakismitutkijoiden osuvasti nimeämä sosiaalinen kuolema (social death).

Miksi sosiaalinen kuolema sopii nimeksi olotilalle, johon ostrakismi johtaa? Vastauksen tietää jokainen luontodokumentteja katsonut. Lauman heikoin jätetään jälkeen ja hetken päästä hän on mennyttä. Erilainen jätetään omilleen ja yksinään on vaikeaa selvitä.

Tuoreen suomalaisen seurantatutkimuksemme mukaan sosiaalisista suhteista ulosleikatun ihmisen elinikä on muita lyhyempi. Sekä isolaatio eli sosiaalista suhteista irrallaan eläminen että yksinäisyys eli sosiaalisten suhteiden ahdistavana koettu kaipuu lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskiä. Merkittävästi.

Rohkea reagoi

Eräs nuori mies kirjoitti meille, että ”jos maailma vihaa minua, niin minä vihaan takaisin”. Mitä muuta voi tehdä enää silloin kun kaikki keinot on käytetty ja kukaan ei silti huomaa? Kun olet pyytänyt jo apua, jäänyt ilman, etkä jaksa enää yksin. Silloin viha kohdistuu heihin, jotka eivät huomaa. Joskus käytännössä koko yhteiskuntaan.

Vaikka ostrakismi on näennäisesti sivistynyttä ja vaikka sitä käyttävät kaikki, ei se tee siitä yhtään sen ansaitumpaa tai oikeutetumpaa. Rohkeampaa olisi reagoida kuin sivuuttaa, mutta sivuuttamalla pääsee helpommalla. Kaikki muut, paitsi hän, joka sivuutetaan.

Niina Junttila

Kirjoittaja on kasvatuspsykologian professori, opetusneuvos ja kirjailija, jonka mielestä ketään ei saa jättää tahtomattaan yksin.

Verkkosivut  | Twitter  | Instagram