Leima, jota kannat

6.10.2020 — Arvokas, asenteet, eriarvoisuus, yhdenvertaisuus

Eräänä syyskuisena tiistaina istun toimiston neuvotteluhuoneen kellertävässä valossa ja katselen tietokoneeni näyttöön kirjoitettuja kysymyksiä. Edessäni istuu nuori mies, Miro, jolla on paljon tatuointeja ja ystävälliset kasvot.

Jos vastapäisestä talosta joku katsoisi suoraan tähän huoneeseen, hän näkisi kaksi ihmistä keskustelemassa keskenään. He ovat ehkä työkavereita, voisi hän ajatella. Tai ehkäpä siinä on työhaastattelu menossa. Joka tapauksessa jotain hyvin tavallista ja arkista.

Jos tämä olisi lääkärin odotushuone, meitä molempia todennäköisesti jännittäisi, mutta eri syistä. Minua siksi, koska, noh, valkoinen takki ja terveyskeskuksen tuoksu vain saavat pulssini kohoamaan. Miroa siksi, koska hän on entinen narkomaani.

Kuvitellaan, että olen vastaanotolla unettomuuden vuoksi. Miro on paikalla siksi, koska on murtanut jalkansa. Unettomuus tai jalan katkeaminen voivat osua melkeinpä kenen tahansa kohdalle. Sen sijaan se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu paljolti menneisyydestämme. Jos olet elänyt niin sanotun yhteiskuntakelpoisen elämän, saat lääkettä vaivoihisi. Mutta jos olet kuin Miro, voi olla vaikea vakuuttaa lääkäri siitä, että kipusi on todellinen.

Miro käytti huumaavia lääkkeitä ja amfetamiinia monta vuotta. Nyt hän on kuivilla. Päihderiippuvuus voi olla pitkäaikainen ja vaikea sairaus. Ja valitettavan yleinen: Arvokas-hankkeiden osallistujille teetetystä kyselystä käy ilmi, että lähes 40 % on kohdannut lähipiirissään runsasta päihteiden käyttöä. On aina olemassa riski, että potilas käyttää hänelle määrättyä lääkettä väärin. Päihdetaustasta huolimatta lääkärin tulisi hoitaa häntä samoin lääketieteellisin ja eettisin perustein kuin kaikkia muitakin.

Lääkärin ovi ei kuitenkaan ole ainoa, joka voi olla vaikea avata. Muita ovia ovat esimerkiksi monien työpaikkojen ja jopa asuntojen ovet. Maksuhäiriömerkintöjensä vuoksi myös Miro on ollut asunnoton.

Kun asiat ovat pielessä lähes jokaisella elämänalueella, tiedostaa ihminen sen itse varsin hyvin. Tästä huolimatta Miro kertoo kohdanneensa viranomaisten taholta paljon moralisointia ja syyttelyä. Narkomaanin leima on voimakas.

Tuona syyskuisena tiistaina Miro sanoo minulle jotain, joka pysäyttää: ”En ole samalla viivalla kuin sinä”. Etuoikeudet tiedostaa vasta sitten, kun niitä ei ole. Minä olen ollut onnekas, mutta onnen luonne ei ole pysyvä. On vain yritettävä avata silmät ja nähdä siinä kelmeässä valossa minua vastapäätä istuvan nuoren miehen otsassa kirkuva leima. On tunnustettava, että se leima on ruma ja nuo sanat kivuliaan totta.

Vastapäisestä talosta meidät huomannut voisi jo olla kiirehtimässä työpaikalleen. Siellä hän pukisi ylleen valkoisen takin, katsoisi tietokoneeltaan seuraavan potilaan tiedot ja avaisi huoneensa oven.

Lue Miron tarina: ”Minut nähtiin viimein kokonaisena”.