Kuva: Annie Spratt / Unsplash

Kuka huutaa kovimmin?

Arvokas, eriarvoisuus

Taas yksi kyselytutkimus. Kuka niihin jaksaa vastata? Tai miksi pitäisikään, mitä väliä yhden ihmisen vastauksilla on isossa massassa? Kyselylomakkeet herättävät monenlaisia tunteita, ne hermostuttavat ja ärsyttävät ja kysymyksetkin tuntuvat toisinaan vähän kummallisilta. Miksi siis nähdä vaivaa? Eikö ihminen ja hänen henkilökohtainen kokemuksensa kuitenkin aina katoa sinne tilastojen taakse? Eihän siellä oma ääni kuulu.

Tässä vähän aikaa sitten silmiini osui kyselytulos, joka tiivisti erinomaisesti laajan vastaajakunnan tärkeyden. Donald Trumpin kannattajat jakoivat tviittiä, jonka mukaan Trump oli ollut äänestäjien mielestä ylivoimaisesti parempi presidentti kuin Barack Obama (peräti 77 % vs. 2,6 %).

Asiasta sen kummemmin selvää ottamatta on helppo sanoa, että tämä ei taida kuvata koko kansan näkemystä asiasta. Tviitti oli joka tapauksessa herkullinen ja kiteyttää hyvin sen, mitä tapahtuu, jos tietoa nostetaan esille vain yhdestä näkökulmasta. Kun osa vastaajista puuttuu, tieto vääristyy.

Puuttuvat äänet

Miten Trumpia hehkuttava tviitti sitten liittyy järjestötoimintaan? Järjestöissä toimitaan tyypillisesti erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa, ja järjestöillä on kyky tavoittaa myös ihmisiä, joiden ääni jää muuten kuulematta. Kyselytutkimuksiin jättävät tyypillisesti vastaamatta ihmiset, joilla saattaisi olla yhteiskunnan epäkohdista paljonkin omakohtaista sanottavaa. Tutkimukset eivät joko saavuta näitä vastaajia lainkaan tai sitten vastaaminen jää muista syistä. Tämän tuloksena osa kokemuksista jää kokonaan tutkimustiedon ulkopuolelle.

Puuttuvat äänet eivät aina hetkauta tilastoja. Jos vastaamatta jättämisellä ei ole mitään yhteyttä kyselyn aihepiiriin, eivät puuttuvat vastaukset muuta lopputulosta. Usein kuitenkin tällainen yhteys on olemassa. Esimerkiksi eriarvoisuuden kokemuksia tutkittaessa paras tieto tulee ilmiön kohdanneelta ihmiseltä itseltään. Oikeaa tietoa ei saada ilman tarpeeksi heterogeenista vastaajakuntaa. Aineistoa ei synny ilman yksittäisiä vastauksia, aivan kuten kuoroa ei ole olemassa ilman yksittäisiä ääniä.

Vahvistusta hiljaisille äänille

Vaikka jokainen yksittäinen vastaus onkin kullanarvoinen, on myös ymmärrettävää, että kaikki eivät aina ja kaikkialla ole valmiita vastaamaan jokaiseen kyselyyn. Joskus kysely menee ohi eikä liity omaan elämään. Joskus on myös tilanteita, joissa kyselylomakkeeseen perehtyminen on vain liikaa pyydetty. Silloin totta kai keskitytään muihin asioihin.

Kuorokin pärjää, vaikka muutama kuoronjäsen joutuisi jäämään kotiin jonkin esteen takia. Tärkeintä on huolehtia, että tarpeeksi moni tulee paikalle ja jokainen ääniala on riittävän vahvasti edustettuna. Ettei käy niin, että kuorosta puuttuvat alttolaulajat kokonaan. Tai ettei Trumpia hehkuttavan tviitin uskottavuus kaatuisi siihen, että vastaajista puuttuvat Obaman kannattajien vastaukset. Tai ettei eriarvoisuudesta keskustellessa eriarvoisuutta kokevien ihmisten itsensä ääni jäisi liian hukuksiin.

Jäin miettimään, kenen vastaukset meiltä puuttuvat, kun puhumme eriarvoisuudesta. Onko jokin ääniala, joka ei ole mukana kuorossa? Onko jotain, mitä ei ole vielä sanottu? Hiljaisia ääniä, jotka kaipaisivat vahvistusta? Ettei vain kävisi niin, että ainoastaan niiden ääni kuullaan, jotka huutavat kovimmin.

Pilvikki Heinonen

Kirjoittaja on Arvokas-ohjelman tutkija, joka rakastaa tilastoaineistojen möyhimistä ja haaveilee, että Arvokkaan osallistujakyselyyn satelee runsaasti vastauksia.