Joulupuu on rakennettu, eli mitä lapsella on lupa toivoa?
On taas joulun aika. Vaikka postiluukussasi olisi ei mainoksia -toivomus, lelukuvastot löytävät perille jo marraskuun alkupuolella. Lastenohjelmien välisillä mainoskatkoilla ei enää viime joulun hittituotteita näy, vaan tarjolla on taas jotakin uutta. Vähän vanhemmat nuoret tavoitetaan sosiaalisessa mediassa. Sitä, mikä juuri nyt on pinnalla, määrittävät nuorille tärkeät mielipidevaikuttajat, kuten urheilijat, pop-tähdet tai tubettajat.
Kuluttaminen ja kuluttajuus ovat osa myös lasten ja nuorten arkea. Samoin taloudellinen eriarvoisuus, mikä näyttäytyy erityisesti erilaisina kuluttamisen ja kulutusmahdollisuuksien eroina.
Eriarvoisuus näkyy usein ulospäin esimerkiksi vaatteissa ja tavaroissa. Pientenkin lasten on pukeutumisen ja tavaroiden kautta helppo havaita ja tunnistaa oman sosiaalisen ympäristönsä taloudellista eriarvoisuutta. Ulkoisen olemuksen perusteella saatetaan helposti myös vetää johtopäätöksiä toisen luonteesta, kyvyistä tai arvomaailmasta. Pahimmillaan tämä johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen.
Tavarataivaita vai turhuuden markkinoita?
Nuoret rakentavat minäkuvaansa ja itsetuntoaan suhteessa muihin. Suhteet ystäviin ja jäsenyydet erilaisissa oman ikäisten ryhmissä luovat käsitystä siitä, mitä minä olen – tai en ole. Nuoren käytettävissä olevat resurssit ovat vahvasti yhteydessä kaverisuhteiden muotoutumiseen. Perheen sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma, koulutus- tai etninen tausta ohjaavat sekä kiinnostuksen kohteita että niitä toiminnan mahdollisuuksia, joita lapselle tai nuorelle tarjoutuu. Rakenteellisesta näkökulmasta kyse on siitä, kuka haluaa ja voi kuulua mihinkin joukkoon.
Perheen taloudellinen tilanne näkyy nuoren mahdollisuuksissa kuluttaa, matkustella ja käyttää vapaa-ajan palveluita. Nuori voi ilmaista tyyliään vaikkapa vaatteiden tai teknisten laitteiden kautta – ja siten erottautua tai toisaalta osoittaa kuuluvansa johonkin tiettyyn ryhmään.
Yhtä lailla oma identiteetti ja viiteryhmä voi määrittyä ympäristötietoisuuden, ekologisuuden tai kriittisen kuluttajuuden kautta. Nuorten kasvava huoli ilmastonmuutoksesta liittää nuoria globaalilla tasolla yhteen ja toimii sukupolvikokemuksena, joka haastaa sekä totutut elämäntavat että vanhempien sukupolvien kyvyn tehdä sosiaalisesti ja ekologisesti oikeudenmukaisia päätöksiä. Nuoren hyvinvoinnin kannalta olennaista onkin se, onko nuorella myös kuluttajakansalaisena mahdollisuus tehdä oman identiteettinsä mukaisia valintoja.
Joulun tähti on ehdoton?
Iltalehti uutisoi Joulupuu-lahjakeräyksen aiheuttamasta pöyristyksestä, kun lasten ja nuorten joululahjatoiveiden koettiin olevan liian kalliita toteutettavaksi. Jutussa oltiin huolissaan lasten kyvystä ymmärtää rahan arvoa ja kehotettiin vanhempia pitämään huolta siitä, että lahjatoiveet olisivat kohtuullisempia.
Esimerkki asettaa lasten ja nuorten toiveet köyhyystutkimuksen tunnistaman niin sanotun ”kunniallinen köyhä” -keskustelun ytimeen. Köyhä lapsi voi kyllä esittää toiveita, mutta niiden tulee olla tarpeeksi vaatimattomia ja lahjan saajan olla nöyrän kiitollinen pienestäkin avusta. Pienituloisilla tai apua vastaan ottavilla ei siis katsota olevan oikeutta siihen, mitä muillakin on, tai mikä yhteiskunnan ”yleinen” taso on.
Joillekin lapsille Joulupuu-keräys voi olla vuoden ainoa mahdollisuus toivoa jotakin arkielämän realiteetit ylittävää. Kukapa ei samassa tilanteessa toivoisi jotain sellaista, mitä ei muulloin saa. Varakkaampien perheiden nuoret saattavat tehdä vastaavia toiveita viikoittain – ja ne toiveet usein myös toteutuvat.
Joululahjatoiveet ovat lasten ja nuorten unelmia: kun toivon, voin tasaveroisesti esittää saman toiveen kuin muutkin. Siksi lahjatoive on samalla myös toive mukaan pääsemisestä, kuulumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Eikö juuri siitä joulussa pohjimmiltaan ole kysymys?
