fbpx

”On hienoa olla mukana tässä työssä”

Arvokas, eriarvoisuus, köyhyys

Kuulin taannoin raitiovaunussa keskustelun, joka kosketti itseäni. Päiväkoti-ikäinen lapsi kertoi äidilleen toisesta lapsesta, jolla ei ole sadekelillä kuravaatteita. Lapset kun ihmettelevät ja hämmästelevät monia asioita viattomasti. Äidin vastaus hämmensi minua ja sai pohtimaan ihmisten hyvinkin erilaisia elämäntilanteita. Äiti toisteli kovaan ääneen: mitä, ei ole siis kuravaatteita, miten hänen vanhemmat eivät ole huolehtineet hänestä!

Jäin raitiovaunusta kesken keskustelun. Harmitti suuresti, koska olisin halunnut kysyä tuolta äidiltä, onko hän koskaan tullut miettineeksi, että kyseisen lapsen vanhemmat ovat kenties joutuneet tekemään valintaa sen välillä, ostavatko kuravaatteet vai käyttävätkö rahat esimerkiksi ruokaan tai laskuihin. Kuravaatteet ovat varmasti perheen hankintalistalla myöhemmin, kun niiden ostoon olisi varaa tai kirpputorilta löytyisi oikeaa kokoa olevat.

Lapsiperheköyhyys on ollut paljon esillä viime aikoina. Silti niiden, joilla ei ole jatkuvaa pulaa kaikkein välttämättömimmistä arjen tarvikkeista, voi olla vaikea ymmärtää, että jokaisessa perheessä ei ole esimerkiksi ruokaa viikon jokaisena päivänä.

Tänä syksynä käynnistyi Arvokas – eriarvoisuuden vähentämisen avustusohjelma. Setlementtiliitto koordinoi kokonaisuutta, ja minä koen olevani etuoikeutettu, kun saan toimia koordinaatiohankkeen ohjelmakoordinaattorina. Olen aiemmissa työtehtävissäni kohdannut juuri niitä ihmisiä, jotka voimakkaasti kokevat elämässään yhteiskunnan rakenteiden tuomaa eriarvoistumista.

Siksi Arvokas-ohjelma on minulle todella merkityksellinen, sanoisin jopa arvokas. Niin Arvokas-koordinaation kuin koko Arvokas-ohjelman keskeisenä tehtävänä on tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun eriarvoisuuden ilmiötä ja sen taustalla vaikuttavia rakenteita – koska juuri ne rakenteet eriarvoistavat.

Tähän työhön olen tarttunut ilolla ja uskon vahvasti, että yhteistyöllä ohjelmassa tullaan saamaan vielä paljon aikaiseksi. Ohjelman hankkeet ovat hyvin sitoutuneita kehittämään uusia järjestöjen toimintatapoja, joilla osaltaan voidaan poistaa eriarvoisuutta ja vahvistaa osallisuutta. On hienoa olla tässä mukana.

Jaana Joutsiluoma

Olen järjestötyön sekä mm. lastensuojelun ammattilainen. Sekä itämäinen tanssija, kissaihminen ja ikuinen opiskelija. Työskentelen Suomen Setlementtiliitossa Arvokas-koordinaatiohankkeessa.

Twitter