fbpx
Kuva: Rookie Stories

Ensimmäisenä jonossa Mikko Sarjanen

Arvokas, eriarvoisuus

Muusikko Mikko Sarjanen starttaa juttusarjamme, jossa viisi julkisuuden henkilöä kertoo meille eriarvoisuudesta siitä vinkkelistä, josta he katselevat maailmaa.

Lahjoitimme kaikille haastateltaville kuvitteellisen taikasauvan, jolla he voisivat muuttaa maailmasta yhden asian. Toisille vastaus oli helppo, toiset – kuten Sarjanen – pohtivat pitkään. Kun epäkohtia on paljon, tuntuu mahdottomalta valita vain yksi. Kun ongelmat ovat isoja, tuntee ihminen itsensä keinottomaksi.

Sarjasen valintaa vaikeutti se, että hän näki kauas: jos taikasauvaa heilauttaa täällä Suomessa, lisääkö se tavalla tai toisella eriarvoisuutta tai vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksia toisaalla.

Musiikissaan hän sen sijaan katsoo lähelle: ihmisten arkeen ja lähiöiden elämään. Hänen sanoituksensa tuovat näkyväksi moninaisuutta ja monenlaisia epäkohtia, mutta johtopäätösten ja ratkaisujen tekemisen hän jättää kuulijalle.

Lue koko tarina: Lähiösatujen tarkkakynäinen tarinankertoja.


Ps. Annoimme samaisen taikasauvan viime syksynä tuolloin 7-vuotiaalle Nooalle. Hänkin pohti vastaustaan hyvin pitkään. Lopulta hän tiivisti yhdenvertaisuuden yhteen konkreettiseen tekoon: rakennetaan jokaiselle takapihalle yhtä iso uima-allas (ks. video, kohdasta 2:37). Jos nyt ei juututa realiteetteihin, on ajatus kyllä kaunis.

Heidi Härmä

Olen Arvokas-koordinaatiohankkeen viestintäkoordinaattori. Syntynyt Kouvolassa ja kantanut myöhemmin kotini Itä-Helsinkiin. Molempien maine on harmaa, mutta totuus vehreä ja värikäs.