fbpx
Kuva: Rookie Stories

Elina Pekkarinen – rohkea toivon lähettiläs

Arvokas, eriarvoisuus, ulossulkeminen

Muistatko Muumien Ninnin? Tuon tytön, joka oli pelännyt niin paljon ivallista tätiään, että oli muuttunut näkymättömäksi. Muumien lempeässä hoivassa Ninni muuttuu vähitellen melkein näkyväksi, mutta kokonaan hän tulee esiin vasta suuttuessaan Muumipapalle tämän aikoessa työntää Muumimamman mereen.

Toukokuussa uutena lapsiasiavaltuutettuna aloittanut Elina Pekkarinen tekee näkymättömistä lapsista ja nuorista näkyviä. Tässä työssä onnistumiseen hänellä on hihassaan monta valttikorttia.

Pekkarinen on taustaltaan sosiaalityöntekijä, jolle lasten ja perheiden haasteet ja elämän varjopuolet ovat hyvinkin tuttuja. Hän on seissyt öisin rappukäytävissä poliisien kanssa, kun lapsia on pitänyt sijoittaa kiireellisesti, ja työskennellyt sosiaalipäivystyksessä, jossa kriisitilanteet tulevat eteen ennakoimatta.

Yli 10 vuoden ajan tuore lapsiasiavaltuutettu on ollut lapsuuden ja nuoruuden tutkija ja arvostettu akateeminen moniosaaja. Tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat, sosiaalityön johtaminen, nuorisorikollisuus sekä nuorten hyvinvointi. Pekkarinen tunnetaan tutkijakentällä myös lasten ja nuorten oikeuksien ja eettisyyden puolestapuhujana.

Tekemisissään Elina Pekkarinen on toivon vaalija. Hänen sanomansa on, että vaikeuksienkin keskellä vanhemmuudessa voi olla paljon hyvää, ja nuorten tarinat ovat täynnä toivoa ja uusia mahdollisuuksia.

Näkyväksi tekeminen vaatii tiedon, ymmärryksen ja empatiakyvyn lisäksi myös rohkeutta. Pekkarisen tutkijan katse yltää arjen yli yhteiskunnan rakenteisiin, joiden tehtävä olisi tasata erilaisia eriarvoisuuksia, mutta jotka aina eivät tässä onnistu. Päinvastoin: perhetausta ennustaa yhä vahvasti elämässä menestymistä, lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja monet putoavat kelkasta jo peruskoulussa. Väestö polarisoituu, epäluottamus siirtyy yli sukupolvien, ja yhteiskunnallinen asenneilmapiiri jyrkkenee.

Monelle suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuuden ideaaliin uskovalle nämä ovat vaikeita asioita kohdata ja kuulla. Mutta Pekkarinen ei pelkää sanoa suoraan. Ja siksi hän on juuri oikeassa tehtävässä.

Lue koko juttu: Lapsiasiavaltuutettu huolehtii näkymättömistä nuorista.

Jenni Kallio

Olen sosiologi ja Arvokas-ohjelman arvioinnin asiantuntija (opintovapaalla). Ajattelen, että maailmaa muutetaan katsomalla lähelle, mutta näkemällä kauas.

Twitter