Auttaminen jättää jäljen

9.3.2020 — Arvokas, hyvinvointi

Muistatko, milloin viimeksi tarvitsit apua? Ehkä joku nosti bussipysäkille pudonneen lapasen, kollega pohti kanssasi kinkkistä työasiaa tai ystävä jaksoi kuunnella vuodatustasi. Tai kenties joku auttoi sinua työnsä puolesta? Tutki lapsen kipeän korvan tai ohjasi opinnoissasi eteenpäin.

Olipa tilanne mikä vain, todennäköisesti sinua on autettu hiljattain. Tai ainakin muistat, milloin apua olisi tarvittu. Niin minäkin. Vuosia sitten ystäväni halusi antaa minulle lahjaksi kirjan, jota ei löytynyt enää kaupoista eikä divareista. Kirjaan liittyi erittäin tärkeitä muistoja ja siksi ystäväni halusi nähdä etsimisen vaivan. Hän kyseli kirjaa joka paikasta. Eikö kukaan tosiaan osannut auttaa?

Apua elämän käänteissä

Kokemus autetuksi tulemisesta lujittaa luottamusta muihin ihmisiin. Ehkä maapallo ei olekaan niin synkeä paikka kuin uutisvirta antaa ymmärtää. Auttaminen puolestaan tuo hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Auttamiseen yhdistyy herkästi ajatus epäitsekkyydestä ja antamisesta, sanoista tai teoista toisen ihmisen hyväksi. Auttajista ja autettavista.

Ilman apua ei kuitenkaan kukaan pysty sinnittelemään eteenpäin. Avun tarve voi kytkeytyä elämäntilanteeseen tai arjen ohikiitävään hetkeen. Apua voi tarvita hetkellisesti tai pitkältä ajalta kiertyneeseen ongelmien vyyhtiin. Tarve avulle voi vaihdella paljon elämän eri kaarteissa. Odottamatta syntynyt avun tarve on kova paikka, jos on tottunut pärjäämään omillaan. Tarve avulle voi kummuta myös sairaudesta, omasta tai läheisen.

Apua vai itsenäistä elämää?

Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa, joka muistuttaa aivoterveyden merkityksestä ja tekee tunnetummaksi neurologisia sairauksia ja vammoja. Epilepsia on yksi näistä sairauksista. Epilepsiaa sairastaa noin 60 000 suomalaista, joten todennäköisesti olet kulkenut elämäsi aikana lukuisten tähän joukkoon kuuluvien ihmisten ohi.

Monet elävät rohkeasti sairaudestaan huolimatta. Mutta epilepsiaan liittyy usein myös epävarmuutta ja pelkoa. Epilepsiaa sairastavat saattavat pohtia, kävelevätkö ihmiset ohi myös silloin, kun he saavat epilepsiakohtauksen. Uskaltavatko he mennä töihin ja harrastuksiin, lähteä yksin kaupungille tai matkustella. Mitä ihmiset ajattelevat, jos he saavat epilepsiakohtauksen? Entä jos paikalle ei satukaan ketään, joka tarpeen tullen auttaa?

Monien neurologisten sairauksien ja vammojen kohdalla apu tarkoittaa mahdollisuutta oman näköiseen ja itsenäiseen elämään. Arkisissa tilanteissa apu on samanlaista hoksaavaisuutta ja huomaavaisuutta, jota jokainen kaipaa. Ystävä odottaa ja kuuntelee rauhassa, jos omat sanat katoavat. Ohikulkija opastaa oikeaan suuntaan, kun reitti on hukassa. Joku pitää hissin ovia auki, että kerkeää pyörätuolilla kyytiin. Jokainen määrittelee itse, missä tilanteissa haluaa tulla autetuksi. Luottamus siihen, että apua saa jos sitä tarvitsee, rohkaisee lähtemään liikkeelle ja elämään.

Pieni apu, iso merkitys

Kokemus avusta ruokkii hyvän kierrettä. Parhaimmillaan se myös vahvistaa voimavaroja auttaa itseä ja muita. Esimerkiksi vaikean sairauden kohdannut ihminen voi omien kokemustensa siivittämänä jonakin päivänä toimia tukena toiselle samassa tilanteessa olevalle. Toisella hetkellä hän voi olla se ohikulkija, joka noukkii lapasesi bussipysäkiltä tai kollega, joka auttaa työpulmassasi eteenpäin.

Koskaan ei tiedä, minkä kokoisen jäljen auttaminen jättää. Pieneltä tuntuva ele voi muuttua muistoksi, joka säilyy aina. Kauan sitten ystäväni etsiessä kadonnutta kirjaa, hän viimeisenä oljenkortenaan kääntyi kustantamon puoleen. Ystävällinen nainen pahoitteli, ettei kirjaa tosiaan ole enää saatavilla.

”Mutta minulla on kirjahyllyssäni yksi kappale, jota en enää tarvitse. Annan sen sinulle.”

Lue lisää:

Terveyskylä: Epilepsiakohtauksen ensiapu
Neurologiset vammaisjärjestöt
Epilepsialiiton vertaismentorointi