fbpx

Haaste: kehu järjestökollegasi!

Mitä yhteiskuntamme olisikaan ilman järjestöjä? Järjestöt tuottavat valtavan määrän hyvinvointia, toimintaa ja yhteisöllisyyttä. Järjestötyöntekijöitä siis todella tarvitaan! Järjestöjen yhteistyölle perustuu myös Arvokas-ohjelma, ja siksipä haluamme nyt heittää haasteen:

Helmikuussa, ystävänpäivän kunniaksi, saa kehua! Lausutaan yhdessä kohteliaisuuksia koko internetin täydeltä ja ylistetään järjestöissä työskenteleviä kollegoita hyvästä ja sydämellä tehdystä työstä.
Erityisesti kannustamme heittämään haastetta eteenpäin järjestöstä toiseen.

Kuka tahansa voi ottaa osaa haasteeseen.

Hyppää mukaan näin

  1. Kirjoita kehu esimerkiksi Twitterissä – ylisanoja ei tarvitse säästellä!
  2. Tägää mukaan kehuttu henkilö ja muistuta, että hänet on haastettu jatkamaan kehujen ketjua
  3. Koristele twiitti tunnisteilla #sinäoletarvokas ja #kehutwiitti
  4. Lisää halutessasi linkki tälle sivulle (sinaoletarvokas.fi/ajankohtaista/haaste-kehu-jarjestokollegasi)
  5. Nappaa mukaan tämä kuva
  6. Seuraa kehujen tulvaa

Haasteeseen voi osallistua myös vaikkapa Facebookissa tai LinkedInissä. Ja kehuja saa ilomielin viljellä myös kasvotusten – nappaa hetkestä kuva Instagramiin!

Sinä olet arvokas -kuvake
#sinäoletarvokas

Jaa kehuja myös profiilikuvalla

Voit lisätä Sinä olet arvokas -kuvakkeen myös omaan Facebook-profiilikuvaasi. Tee näin:

  • Mene sivulle www.facebook.com/profilepicframes (sinun pitää olla sisäänkirjautuneena Facebookiin).
  • Kirjoita hakukenttään Sinä olet arvokas.
  • Tuloksena tulee kolme eri vaihtoehtoa, valitse kuvaasi sopiva.
  • Parhaiten kuvakkeet istuvat kuvaan, jossa on mahdollisimman vähän visuaalista hälyä (mieluiten siis esim. yksivärinen paita) ja ihminen on kuvan laidalla (tai ei ainakaan ihan keskellä). Voit vaihtaa profiilikuvaasi klikkaamalla kuvan oik. ylälaidasta Vaihda kuva.
  • Voit myös ajata profiilikuvasi uudelleen, jotta kuvake istuu siihen paremmin (ks. +- kuvan alla).
  • Alta voit vielä valita, haluatko kuvasta pysyvän vai väliaikaisen profiilikuvan. Jos valitset väliaikaisen, Fb vaihtaa automaattisesti kuvan takaisin vanhaan profiilikuvaan määräajan päätyttyä.
  • Paina lopuksi ”Käytä profiilikuvana”.

Kysy lisää

Heidi Härmä
Arvokas-viestintäkoordinaattori
heidi.harma@setlementti.fi
p. 050 401 6940

Arvokas-ohjelman viestintäkoordinaattori Heidi Härmä